Pääkirjoitus 5.8.2021: Muuttoliike on nyt oikeaan suuntaan: työvoimapulaan tarvitaan ratkaisuja

Keski-Savon muuttovirta on vihdoin ja viimein kääntynyt oikeaan suuntaan. Varkauteen muutti alkuvuoden aikana 23 ihmistä enemmän kuin kaupungista lähti pois. Joroinen pääsi kuntien välisessä nettomuutossa 30 asukasta plussalle. Sen sijaan Leppävirta jäi yhä pakkasen puolelle 26 henkilön tappiolla.

Kyse lienee koronasta mutta on tärkeää huomata, ettei pelkästään siitä. Muuttovoittoa alkoi olla Varkaudessa jo ennen pandemian aikaa. Toki virus on pitänyt ihmisiä paikoillaan menneet puolitoista vuotta. Etätyöt ovat lisääntyneet tuntuvasti, ja pienentäneet maailmaa entisestään. Kun fyysinen matkustelu työn vuoksi on vähentynyt paljon, ruoho ei ole enää samaan tapaan vihreää muualla kun ennen.

Toivottavasti tulijoiden joukossa on paljon ikäluokkaa, jotka ovat perustaneet perheen tai sitä suunnittelevat. Kuolleiden ylivoimaa syntyneistä on muuten vaikeaa nujertaa. Epäsuhta oli edelleen niin suuri, että Varkaus kirjaa alkuvuodelta 60 asukkaat tappion. Se ei ole onneksi ole enää paljon. Joroinen teki yllätyksen ja vei puolessa vuodessa välimääränsä kasvuun 40 asukkaalla. Yhdessä Varkaus, Joroinen ja Leppävirta vähensivät väestöään 84 asukasta, kun esimerkiksi Ylä-Savon miinukset olivat 177 henkilöä.

Väkimäärän lasku olisi itse asiassa helppo nujertaa – tai saada ainakin ihan pieneksi – jos työvoimapulaa löydettäisiin ratkaisu. Avaimia on tavallista enemmän käsissä. Elämisen laatu ja kustannukset houkuttelevat kasvukeskusten laidoille, ja etätyö tekee mahdollisuudesta muuttaa ruuhka-alueilta pois entistä houkuttelevampaa.

Kommentoi