Kauppakadun varren aukioita ryhdytään kunnostamaan. Samalla kohennetaan myös Taulumäen torin ilmettä. Pirtinvirralta katsottuna ensimmäisen aukion, Rüsselsheimin aukion, suunnitelmat alkavat olla jo valmiina. Tänä vuonna valmistuvat myös Zalaegerszegin aukion ja Taulumäen torin suunnitelmat. Aukioiden ja torin kunnostustyöt alkavat ensi vuonna, jos niihin löytyy rahaa.
Aukioiden ilmeen kohentaminen on hyvä esimerkki siitä, että kaupunki on kuunnellut kaupunkilaisten toiveita. Ajatus on tullut kaupunkilaisilta, ja on sitä esitetty valtuustoaloitteessakin. Toive ei aivan toteudu siinä mielessä, että yhtenä keskeisenä ajatuksena on ollut niin sanotun Halosen tontin muuttaminen virkistysalueeksi. Nykyisin tyhjä tontti toimii parkkipaikkana.
Tontin kunnostaminen esimerkiksi puistoksi vaatisi kaavamuutoksen. Kaupunki ymmärrettävästi toivoo, että tontille vielä joskus nousee liike- ja asuintalo, mutta näillä näkymin sitä saadaan odottaa. Voisikin miettiä, olisiko tontin käyttötarkoitusta järkevää muuttaa. Joka tapauksessa kaavamuutos vie niin pitkän ajan, että tähän samaan kunnostusaikatauluun tontti ei olisi ehtinyt.
Kaupunkialisia on kuunneltu myös aukioiden suunnittelussa. Suunnittelua on viety eteenpäin yhdessä Warkauden kaupunkikeskustat ry:n kanssa, ja mielipiteitä on kysytty suoraan alueen yrittäjiltä ja asukkailta. Toiveita pyritään myös mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan aukioilla ja torilla.
Varkauden kaupunki on etsinyt jo useamman vuoden ajan keinoja, joilla kaupunkilaiset saataisiin osallistumaan päätöksentekoon aikaisempaa paremmin. Se, että kaupunkilaisten toiveisiin vastataan ja niitä pyritään toteuttamaan osoittaa, että kaupunki aidosti kuuntelee asukkaitaan.
Ajatus aukioiden kunnostamisesta on tullut kaupunkilaisilta.