Mielipide Tiina Grönlund: Paljon jäi tekemättä, Seppo Lehto – lasten ja nuorten palveluihin jäi ammottava aukko

Kirjoittajan mielestä Varkaus ei ole tehnyt tarpeeksi lasten ja nuorten palvelun eteen. Katja Juurikko

Tiina Grönlund

Lähtiessäni lähes kymmenen vuotta sitten mukaan kunnallispolitiikkaan, tärkein motiivini oli lasten, nuorten ja perheiden hätä Varkaudessa. Varhaisen asteen terveyspalvelut ja tukitoimet ontuivat erityisesti ala- ja yläaste -ikäisten lasten kohdalla.

Avun sijaan tarjolla oli huostaanottoja. Lastensuojelu toimi kuin lastensuojelulaitoksen asiakashankintaosasto.

Kun otin asian esille valtuustossa, kohtasin melkoista vastustusta. Minua jopa kiellettiin puhumasta ääneen epäkohdista ja epäonnistumisista. Se ei estänyt minua jatkamasta.

Valtuustossa ja kaupunginhallituksessa pidin vaivautuneista hyminöistä huolimatta lasten asiaa vuosien ajan esillä.

Seppo Lehdon kirjoitukseen (WL 24.4.21) saavutuksistaan minun on todettava, että nimenomaan lasten ja nuorten palveluihin jäi ammottava aukko hänen kautensa jäljiltä. Ollessani aikanaan ongelmista yhteydessä häneen Lehto itse totesi, ettei hän ole sosiaali- vaan terveyspuolen asiantuntija. Hän ilmoitti luottavansa sosiaalityöntekijöihin eikä aikovansa puuttua heidän tekemisiinsä tai tekemättä jättämisiinsä.

Oikeanlaisen palvelujärjestelmän aikaansaaminen olisi vaatinut asiakkaiden kuulemista tarpeiden selvittämiseksi, jämäkkää johtajuutta sekä terveydenhuollon, sosiaali- ja sivistystoimen saumatonta yhteistyötä. Seppo Lehdon tehtäviin olisi kuulunut nimenomaan kehitystyön koordinoiminen ja tarvittavien resurssien varaaminen.

Sinä aikana, kun olen ollut valtuutettu ei valtuustoon eikä kaupunginhallitukseenkaan ole tullut yhtään esitystä perusturvalautakunnasta kyseisten palvelujen lisäämistarpeesta.

Kun terveydenhuollon resurssit eivät riitä ja muut tukitoimet ontuvat, kaatuvat ongelmat sosiaalitoimen niskaan. Tällaisen palvelukokonaisuuden hallintaa ei voi työntää ulkopuolisen yhteistyökumppanin, kuten esimerkiksi SOS-lapsikylän harteille.

Koska asioihin ei näyttänyt olevan tulossa parannusta, esitin valtuustossa 26.2.2018, että lasten palveluiden kehittämiseen olisi löydettävä muutosjohtaja, joka hallitsee koko kentän.

Valitettavasti ehdotukseni ei ottanut silloin tuulta purjeisiinsa. Niinpä riittävät resurssit jäivät määrittelemättä ja kokonaisvaltainen palvelupolku suunnittelematta.

Uuden sote-johtajan myötä tähän on toivottavasti nyt tulossa muutosta.

kaupunginvaltuutettu,

kuntavaaliehdokas (ps.)

Kommentoi