Pääkirjoitus: On kummallista, miksei kaikissa lukioissa ole tavalla tai toisella turvattu koronalle altistuneiden mahdollisuutta kirjoittaa

Keski-Savossakin käynnistettiin jo kolmannet ylioppilaskirjoitukset koronan varjossa. Varkauden seudulla koronatilanne on onneksi säilynyt kaiken kaikkiaan hyvänä, eikä erityistä syytä pelkoon järjestelyiden pettämisestä ole. Tosiasia kuitenkin on, että takana on juuri päättynyt hiihtolomaviikko ja on mahdollista, etteivät kaikki nuoret ole sitä malttaneet viettää omaehtoisessa karanteenissa. Sellaista abiturienteille suositeltiin kahdeksi viikoksi ennen kirjoituksia, jotta viruksen tartunta- ja leviämisvaara saataisiin mahdollisimman pieneksi.

Varkauden seudun lukioissa ei ole tiedossa tartuntoja tai altistuksia, ja lukioissa tehdään kaikki mahdollinen, jotta kirjoitukset sujuvat hyvin ja turvallisesti. Hyvä niin, sillä pelkkä altistus voi kirjoittamisen peruuttaa. Vain Joroisten lukiossa on tällä hetkellä mahdollisuus järjestää kirjoitukset altistuksen vuoksi karanteenissa olevalle (WL 16.3.). THL on ohjeistanut, että karanteenissa oleva altistunut, mutta oireeton kirjoittaja, voisi osallistua erityisjärjestelyin.

Kevään kirjoitukset ovat todella jo kolmannet korona-aikana. Siksi on kummallista, miksei kaikissa lukioissa ole tavalla tai toisella turvattu koronalle altistuneiden mahdollisuutta kirjoittaa. Joroisissa sallittu paikka on auditorio, jossa valvoja voi olla lasikopissa. Vastaavanlaisia tiloja lienee myös muissa kunnissa.

On iso työ lukea ylioppilaskirjoituksiin. Siksi on jokaiselle abille iso harmi, jos kirjoittaminen siirtyy yllättäen syksyyn. Samalla voivat mennä muutkin suunnitelmat mönkään, esimerkiksi pääsykokeisiin valmistautuminen tai varusmiespalvelukseen lähtö. Tämän riskin vuoksi on täysin mahdollista, että jotkut abiturientit eivät jää flunssaoireiden vuoksi pois kirjoituksista.

On jokaiselle abille iso harmi, jos kirjoittaminen siirtyisi syksyyn.

Kommentoi