Koronatesti näytti positiivista jo aiemmin sairastetusta infektiosta Varkaudessa – ihmisiä suositellaan noudattamaan juhlapyhinä erityistä huolellisuutta

Uusimpaan positiiviseen koronatestitulokseen ei liity uusia altistumisia. Tiina Laine
Päivi Konttinen

Päivi Konttinen

Varkautelainen henkilö on saanut positiivisen koronatestituloksen tiistaina 22. joulukuuta.

– Positiivinen näyte liittyi jo aikaisemmin sairastettuun koronainfektioon, eikä siihen siis liity uusia altistuneita, vt. sosiaali ja terveysjohtaja Reetta Kettunen sanoo.

Varkautelaisia muistutetaan nyt erityisesti joulun ja vuodenvaihteen aikaan välttämään joukkokokoontumisia ja isompia yksityistilaisuuksia. Tapaamisissa ja vierailuissa on nyt noudatettava erityistä huolellisuutta ja varovaisuutta. Etenkin nuoria ja nuorten aikuisia pyydetään nyt huolehtimaan siitä, että nuoret välttäisivät isoja kokoontumisia.

– Me kaikki voimme omalla toiminnallamme estää ja ehkäistä viruksen leviämistä, joten muistetaan noudattaa ohjeita ja suosituksia.

Jos sinut on asetettu tartuntautilääkärin toimesta karanteeniin tai olet käynyt koronatestissä, niin muistathan noudattaa ohjeita ja pysytellä kotona.

– Hakeudu koronatestiin matalalla kynnyksellä heti oireiden ilmaannuttua,meillä tehdään testejä myös joulunpyhien aikaan. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Pysytään terveinä!

Kommentoi