Näkökulma Juha Rytkönen: Teit´ isäin astumaan: isä opetti työntekoon ja sitkeään yrittämiseen, diplomaattisuuteen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen

Juha Rytkönen

Syyskynnöissä on viljelijälle jotain taikaa. Viilujen kääntyessä sulkeutuu koko vuoden kierto: se päättää kesän aherruksen pelloilla. Samalla, koneen tehdessä pääosan työstä, on aikaa ajatella asioita.

Mielessäni on isänpäivä tulevana sunnuntaina. Isäni opit kyntämisestä niin kuin muistakin peltoviljelytöistä ovat pysyneet muistissa siitä lähtien, kun 8-vuotiaana nassikkana aloittelin kopittomalla pikku-Fergulla. Koneet ovat vain nykyään tehokkaampia ja ergonomia huimasti parantunut.

Isä opetti työntekoon ja sitkeään yrittämiseen. Nuorena hän oli minulle esikuva, joka kannusti urheilemaan. Aikuisena olen tajunnut, miten isoja panostuksia vaadittiin hiihtovarusteisiin, kilpailumatkoihin ja huoltajan hommiin.

Hän opetti esimerkillään diplomaattisuutta, toisten ihmisten kunnioittamista, vastuunkantoa ja käytöstapoja. Nyt kolmen jo aikuisen lapsen isänä mieleeni nousee kiitos isän antamista elämän eväistä.

Surullista onkin, että kontaktit hoivakodissa asuvaan isääni ovat rajoitettuja koronan takia.

Isänpäivän vietto perinteisesti syntymäkodissa ei sekään ole mahdollista. Vastaavanlaiset tilanteet koskettavat nykyään ikävällä tavalla niin monia läheisiä.

Omien lasteni syntyminen on elämäni hienoimpia hetkiä. Kun tyttäriä tuli kaksi kerralla, tuore isäkin pääsi heti tositoimiin. Kaksi vuotta myöhemmin saimme vielä pojan, tulevan isännän.

Lapset ovat lahja, josta olen kiitollinen. Isyyteen kohdistuu monenlaisia paineita, ja välillä tunteekin riittämättömyyttä ja tulee epäonnistumisia.

Olenko ollut riittävästi läsnä? Millainen esikuva olen lapsilleni? Olenko osannut opettaa tärkeinä pitämiäni arvoja? Muistanko kannustaa ja kehua lapsiani riittävästi, jotta he saisivat hyvän itsetunnon?

Kaiholla muistelen aikoja, kun lapset olivat pieniä taaperoita. Pikkulapsivaihe on ohikiitävä hetki, johon kannattaa satsata ja siitä nauttia!

On myös hienoa seurata ystäviemme heittäytymistä isovanhemman rooliin – toivottavasti jonain päivänä voin kokea saman vaimoni kanssa.

Isyys on elinkautinen, yleensä hyvä sellainen. ”Pienellä lapsella pienet murheet, isolla isot”. Matkan varrella tulee vastaan vaikeita asioita ja ristiriitoja.

On raastavaa kokea lapsen tuska epäonnistumisissa. Toisaalta voi tuntea suurta iloa ja ylpeyttä onnistumisissa. Urheilukilpailuissa huoltajana jännitin enemmän kuin itse aktiivina ja lapsen pärjääminen on kaksinkertainen ilo.

Iloa ja onnistumisen tunnetta isänä voi tuntea silloinkin, kun aikuinen lapsi kysyy neuvoa käytännön asioissa, opiskelutehtävissä tai –valinnoissa. Upeaa on myös huomata keskustelevansa lapsensa kanssa tasavertaisesti toisiamme ja mielipiteitämme kunnioittaen.

Ensimmäisistä isänpäivistä on lähtemättömästi jäänyt mieleeni kolmen viikarin supina ja touhu keittiössä, valeunta nukkuvan isukin herättely, onnittelulaulut ja itsetehdyt kortit.

Ensi sunnuntaina tuskin on enää samanlaista herätystä tiedossa, mutta mukava on viettää päivää omien rakkaitten kanssa Suomen lipun liehuessa.

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Kirjoittaja on Joroislainen maanviljelijä ja kolmen lapsen isä.

Kommentoi