Varkaudessa padottiin 1900-luvun alkupuolella Ämmäkoski ja Huruskoski, loppui vaelluskalojen pääsy näiden koskien kautta yläpuolisiin vesialueisiin. Niin jäivät vaeltajat järvilohi, taimen, nieriä, siika ja ankerias odottamaan yli sadaksi vuodeksi pääsyä perinteisille lisääntymisalueille. Ainakin taimenet tulevat tyrkylle Ämmäkosken väliveteen ja puuhiomon alapuolelle.
Virtaavaa vettä ei riittänyt kaloille, vaan se käytettiin muihin tarkoituksiin. Saattaa olla, että jokunen kala on päässyt kevättulvien aikana nousemaan Ämmäkoskesta.
Myöhemmin rakennettu kalaporraskaan ei ole toiminut toivotulla tavalla.
Ehdottaisin Ämmäkosken kehittämistoimikunnalle tutkittavaksi mahdollisuutta käyttää Taipaleen vanhaa kanavaa vaelluskalojen nousun reitiksi.
Kanavan yläosa kaivettaisiin esiin. Kanavan ylittävät tiet tuettaisiin. Kanavan pohja sorastettaisiin ja kivettäisiin asiantuntijoitten opastuksella.
Työt suoritettaisiin niin, ettei vanhat kanavan rakenteet paljon muuttuisi.
Kanavasta tulisi lähes kilometri mittainen koskiuoma, jossa joittenkin kalalajien kutu saattaisi onnistua.
Vanha kanava heräisi uudelleen eloon. Kanavaa rakennettiin viisi vuotta ja vaati suuria uhrauksia.
Se tulisi taas uudelleen hyötykäyttöön. Järjestettäisiin kaloille riittävä ympärivuotinen veden juoksutus.
Vesi otettaisiin kanavien yläpuolisesta valtion vesialueesta. Veden ja kalojen kulun seuranta olisi helppo järjestää.
Kanavasta tulisi lähes kilometri mittainen koskiuoma, jossa joittenkin kalalajien kutu saattaisi onnistua. Koski olisi varmaan myös hyvä turistien vierailukohde.
Kosken rakentaminen maksaisi varmaan jonkun verran, rahaa löytyisi, jos tahtoa riittää. Jos projekti toteutuisi, niin siihen päättyisi yli sadan vuoden odotus.
Olisi kiva katsella kanavan yläosalla, kun kalat iloisesti hyppivät vierasvenesataman edessä kiitokseksi rakentajille ja jatkaisivat matkaa pohjoiseen lisääntymisalueilleen.