Warkauden Lehti sai uudet verkkosivut: paikalliset uutiset pysyvät ykkösinä ja Uutissuomalainen tuo laajasti valtakunnallisia

Toimittaja Sirpa Ylönen pääsi lähettämään juttuja maanantaina uudistuneille verkkosivuille. Tiina Laine

Petri Karvinen

Warkauden Lehden uudet verkkosivut julkaistaan tänään tiistaina. Verkkopalvelun uudistus tuo tullessaan paljon parannusta entiseen – varsinkin, jos lukija käyttää älypuhelinta tai tablettia.

Warkaudenlehti.fi -sivuille tulee uusi, aiempaa selkeämpi ulkoasu. Sivujen ulkoasua on riisuttu ja yksinkertaistettu. Se palvelee erityisesti mobiililaitteiden pieniä näyttöjä.

– Digilukeminen lisääntyy koko ajan ja yhä useammin sanomalehteä selataan älypuhelimeltä tai tabletilta, sanoo päätoimittaja Sari Ristamäki.

Uusi sivusto toimii myös hieman sutjakammin kuin niiden edeltäjät.

Päätoimittaja Ristamäen mukaan paikalliset uutiset säilyvät edelleen Warkauden Lehden verkkosivuston tärkeimpänä antina.

– Olemme opetelleet ja myös oppineet päivittämään verkkosivujamme joka päivä. Tuoreus ja ajantasaisuus ovat tärkeää verkkouutisoinnille, ja tässä yritämme tulla koko ajan paremmiksi, Ristamäki sanoo.

Nopean tiedon tarve on lisääntynyt ja yhä useampi paperilehden tilaaja ottaa myös sähköiset palvelut käyttöönsä.

Korona-aika on lisännyt nopean tiedon tarvetta, ja Ristamäen mukaan yhä useampi paperilehden tilaaja ottaa myös sähköiset palvelut käyttöönsä.

Verkkosivustolle päivitetään yhä myös paperilehden uutisia, sillä pelkällä digillä on oma lukijakuntansa.

– Paperilehdenkin ystävillä on tilanteita, kun uutiset tulee luettua sähköisenä.

Warkaudenlehti.fi -sivustoa on kehitetty niin, että lukija löytää kaipaamansa sisällön kaiken kaikkiaan aiempaa helpommin.

Kokonaan uutta on, että Warkauden Lehti saa verkkosivustolleen Uutisuomalainen-osion. Se seuraa kotimaan ja maailman tapahtumia kellon ympäri sekä taustoittaa kaikkein eniten puhuttavia uutisia.

– Warkauden Lehden verkkosivuilta saa nyt laajasti ja nopeasti valtakunnallisia uutisia.

Suurin osa kaikista jutuista verkkosivuilla on maksumuurin takana. Paperilehden tilaaja saa maksutta käyttöönsä verkkosivujen tarjonnan sekä näköislehden, jonka sovellus vaihtui keväällä.

– Verkkosivujen uudistus on jälleen hyvä syy ottaa digitunnukset käyttöön.

Tilaajat voivat yhä kommentoida verkkopalvelun juttuja. Kommenttien tarkastuskäytäntö muuttuu.

Jatkossa kommentit tarkastetaan etukäteen eli ennakkomoderoidaan. Tällä tavoitellaan parempaa keskustelun laatua. Aiemmin toimitus on moderoinut kommentteja jälkikäteen.

Ennakkomoderoinnista vastaavat STT:n erikseen palkkaamat moderaattorit. Kommentteja tarkastetaan aamusta iltaan ja työssä noudatetaan STT:n moderointiperiaatteita, jotka ovat vapaasti luettavissa verkossa.

Warkauden Lehden, Savon Sanomien, Pieksämäen Lehden ja Iisalmen Sanomien lisäksi uuden, ikioman verkkopalvelun saavat kaikki muutkin Savon Media Oy:n tilattavat lehdet.

Näitä ovat Heinäveden Lehti, Joroisten Lehti, Koillis-Savo, Matti ja Liisa, Miilu, Pielavesi-Keitele, Pitäjäläinen, Paikallislehti Sisä-Savo, Soisalon Seutu ja Uutis-Jousi.

Warkauden Lehden tilauksella ja tunnuksilla voi edelleen lukea myös Savon Sanomien, Iisalmen Sanomien ja Pieksämäen Lehden maksullisia juttuja – ja toisinpäin.

Keskustelu