Kun perikunta omistaa huonokuntoisen autiotalon, se jää usein rapistumaan

Huonokuntoiset autiotalot saavat usein rapistua vuosikausia. Kuvituskuva. Tuire Punkki

Merja Turunen

Kahden Repokankaalla olevan kiinteistön omistajat ovat työllistäneet Varkauden rakennusvalvontaa jo usean vuoden ajan. Rakennustarkastaja Pekka Kaatrasalon mukaan kyse on tilanteista, joiden hän uskoo vain yleistyvän:

– Tyhjät ja huonokuntoiset talot ovat jääneet perikuntien haltuun, ja kiinteistöjen arvo on negatiivinen, hän sanoo.

Molempien kiinteistöjen omistajat ovat saaneet jo useita huomautuksia ja kunnostuskehotuksia. Viimeksi heinäkuussa omistajilta oli pyydetty selvitystä siitä, miksi kunnostuskehotukset on jätetty noudattamatta. Selvityksiä ei saatu.

Kaatrasalo huomauttaa, että aina omistajiakaan ei ole helppo tavoittaa.

– Prosessi jatkuu normaalisti, eli seuraavaksi lupajaosto todennäköisesti päättää uhkasakosta, Kaatrasalo ennakoi.

Periaatteessa kaupunki voisi teettää tarvittavat työt ja laskuttaa omistajia, mutta Varkaus ei ole varannut tähän rahoitusta.

Uusi uhkasakko odottaa todennäköisesti myös ravintola Kaks Ruusun kiinteistön omistajaa. Rakennuksen parvekkeiden korjaus on ollut kesken jo useamman vuoden, ja siitä on jo kertaalleen määrätty uhkasakko. Muutoin rakennuksen julkisivu on korjattu.

Rakennusvalvonta odottaa vastausta myös akonlahtelaisen kiinteistön omistajalta, miksi tulipalossa vaurioitunutta rakennusta ei ole purettu ja ympäristöä siistitty.

Kommentoi

Mainos: Warkauden Lehti

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin