Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Pääkirjoitus 27.5.2023 Kaupunki tarvitsee keskustansa, jossa viihtyvät sekä asukkaat että yrittäjät

Koronan jälkeiseen ahdinkoon perustettu Myymälä-Warkaus-hanke on päättynyt ja osallistujat ovat tyytyväisiä, kuten toisaalla tässä lehdessä kerrotaan. Sattumoisin samalle päivällä osuu myös uutinen, jossa kerrotaan Suomen kaupunkikeskustojen vuotuisesta elinvoimavertailusta.

Keskustat ja eritoten erikoiskauppa ovat ahdingossa koko maassa, kertoo valtakunnallinen selvitys. Tähän ongelmaan varkautelainenkin hanke pyrki pureutumaan. Samalla se tarjosi yrittäjille apua löytää erilaisia keinoja esimerkiksi näkyvyyteen ja sosiaalisessa mediassa toimimiseen. Vähintään yhtä tärkeää on ollut erilaisten jaksamiskeinojen pohtiminen.

Tori on tärkeä myös tapaamispaikkana.

Kaupunkia ei ole ilman keskustaa. jossa sen asukkaat viihtyvät. Varkauden Kauppakadun tyhjistä näyteikkunoista on puhuttu vuosikaudet, mutta yli 30 kaupungin vertailussa Varkaus ei sijoitu lainkaan häntäpäähän. Suhteessa enemmän tyhjiä liiketiloja on esimerkiksi naapurikaupunki Savonlinnassa.

Yritysten kannattavuus, asukkaiden ostovoiman hupeneminen ja verkon vetovoiman kasvu ovat vaikea yhtälö ratkaistavaksi. Jos siihen olisi olemassa yksinkertainen keino, se olisi varmasti jo käytössä.

Ratkaisun avaimia kannattaa varmasti hakea siitäkin suunnasta. jota Varkauden kaupunki on omassa strategiassaan nostanut esille: asukkaiden osallistaminen ja yhteenkuuluvuuden tunteen voimistaminen tuovat monenlaista hyvää kaikille mukana olijoille. Jos keskustassa on tarjolla myös mielekästä ja ilmaista vapaa-ajan tekemistä, se tuo maksavia asiakkaita myös yrityksille. Esimerkiksi kaupunkilaisten Olohuoneen ja kirjaston sijoittuminen Kauppakadun päihin kertovat omalta osaltaan, että keskusta on kaikkia asukkaitaan varten. Samaa viestiä kertoo myös kadun puolivälissä oleva Perheentalo. Kesällä vilkastuva tori on tärkeä myös tapaamispaikkana.

Lopulta tarvitaan myös kaikilta asukkaita omaa viitseliäisyyttä ja halua lähteä mukaan, kun jotakin tapahtuu. Keskiviikon Hyvänmielenosoitus oli hieno osoitus siitä, kuinka ensi kertaa järjestetty tapahtuma houkutteli mukaan satapäisen joukon osallistujia.