Keski-Savon Jätehuolto ilmoitti helmikuussa siirtävänsä jätteenkuljetukset omaksi toiminnakseen. Päätös oli seurausta useita kuljetuksia hoitaneen Jätehuolto Laineen konkurssista. Keski-Savo haki päätöksellään ymmärrettävästi nopeaa ratkaisua toimivan jätehuollon turvaamiseksi.
Yllättäen tietoon tullut konkurssi ajoi useat kunnat hankalaan asemaan ja jätetyhjennykset piti saada ripeästi käyntiin. Tällaisessa poikkeustilanteessa jätteenkuljetus on ollut mahdollista hankkia myös suoraan kilpailevilta kuljetusyrityksiltä. Näin tekivät muut kunnalliset jäteyhtiöt. Keräys- ja kuljetuspalvelun kunnallisille jäteyhtiöille tuottavat jätteenkuljetustoimintaan erikoistuneet yritykset, joilla on tarvittava kokemus, osaaminen ja kalusto.
Me yritysjärjestöt katsomme Keski-Savon mallin toimivan vain poikkeustilanteessa. Pidemmällä aikavälillä jätteenkuljetus kannattaisi Keski-Savossakin järjestää tavalla, joka palvelee paitsi aluetaloutta myös kuntalaisia. Tähän kuuluu olennaisena osana kustannusten, eli kuntalaisten jätemaksujen pitäminen maltillisella tasolla.
Myös Keski-Savossa varmistetaan jatkossa kustannustehokkaat jätemaksut ensisijaisesti kilpailuttamalla kuljetusurakat. Aivan kuten muualla Suomessa toimitaan ja mihin ohjaavat myös jätelaki ja hankintalaki.
Jätelaissa on kiinnitetty huomiota siihen, että kuntalaisten jätteenkeräys tuotetaan tehokkaasti. Jätelaki velvoittaa kuntien jätelaitoksia markkinakartoitukseen ja markkinavuoropuheluun yritysten kanssa. Varsinkin tarjouspyynnössä jätteenkuljetuspalvelujen kesto on määriteltävä sekä hankinnat ajoitettava siten, että kaiken kokoisilla yrityksillä on aidot mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuihin. Kuljetushankinnat ovat kilpailuttava osiin jaettuina siten, että useampi kuin yksi yritys voidaan valita palvelun tuottajaksi.
Toimivan kilpailun ja kilpailutusten asianmukaisen järjestämisen merkitystä on korostanut myös eduskunta sekä kilpailua valvova viranomainen. Jätelain kahden vuoden takaisessa muutoksessa eduskunta edellytti, että tulevan hallituksen pitää esimerkiksi arvioida jätteenkuljetuksen hintojen kehittymistä. Lisäksi eduskunta edellytti, että hallitus tukee hankintaosaamisen kehittämistä kunnissa ja varmistaa myös pienten ja keskisuurten yritysten kilpailuaseman turvaamisen. Tavoitteet ovat ymmärrettäviä, koska jätelain muutoksella velvoitettiin suomalaiset lajittelemaan jätteitään aiempaa enemmän, mikä lisää erilliskerättävän jätteen määrää ja siten väistämättä jätekuljetuksia.
Eduskunta oli lausumissaan ennalta viisas: Sen varmistaminen, että erikokoiset yritykset pysyvät mukana kilpailussa kulkee käsi kädessä hintojen kanssa. Mitä vähemmän tarjouksia kunta saa kilpailuttaessaan jätteenkuljetusurakoita, sitä kalliimmaksi jätehuolto kuntalaisille tulee pitkällä aikavälillä. Selvää lienee se, että vain yhden tahon toimesta järjestetyn toiminnan kustannustehokkuus ei tule lainkaan testatuksi.
Me yritysjärjestöt kannustamme Keski-Savon jätehuoltoa ja alueen päättäjiä aidosti selvittämään ja hyödyntämään kilpailutuksen tuomat edut. Haluamme muistuttaa suomalaisia kuntia ja kuntapäättäjiä, että kilpailutus kannattaa myös silloin, kun kunnat ovat siirtäneet jätteenkuljetuksen järjestämisen kuntayhtymälle. Alueen yritysjärjestöt ja yritykset ovat halukkaita vuoropuheluun.
Annaliisa Oksanen
kilpailuasiantuntija Elinkeinoelämän keskusliitto
Katja Moliis
johtava asiantuntija Kierrätysteollisuus ry
Tiina Toivonen
lainsäädäntöasioiden päällikkö Suomen Yrittäjät ry
Tarja Anttonen
toiminnanjohtaja SKAL Ympäristöyritykset ry