Toimittaja Merja Turunen käsittelee varmaankin tietoisen provokatiivisesti Suomen liittymistä Natoon kolumnissaan (WL 16.4.). Hän muun muassa toteaa, että viime maaliskuuhun asti Suomi oli puolueeton. Onkohan näin?
Suomi valitsi oman suuntansa liittyessään EU:hun. Vuonna 2009 EU-maat sopivat muun muassa laajasta puolustuksellisista yhteistyöstä. Pelko tuon järjestelyn riittämättömyydestä heräsi viimeistään silloin, kun Venäjä alkoi luetella omia etupiiri vaatimuksiaan ja pyrkimällä rajoittamaan esimerkiksi Suomen oikeutta päättää itse puolustuksellisista ratkaisuistaan. Kuitenkin äärimmäisen harva edes ns. asiantuntijoista uskoi Venäjän ryhtyvän hyökkäyssotaan.
Voidaan vain miettiä, mikä olisi nyt asemamme, jos Venäjä olisi onnistunut valtaamaan Kiovan sodan alussa ja presidentti Zelenskyi olisi ottanut vastaan Yhdysvaltojen ”taksipalvelun”. Presidentin lausahdus siitä, että hän tarvitsee aseita eikä kyytiä saattoi olla Suomenkin kannalta äärimmäisen merkittävä.
Turusen mielestä Natoa vastaan eduskunnassa äänestäneet ansaitsevat kunniamerkit, ”demokratiaan kun kuuluu että saa olla eri mieltä”. Ehkäpä tässä ollaan asian ytimessä – se, mikä kansan mielen muutti hetkessä, on Venäjän häikäilemätön toiminta ja pelko siitä, että tuo Turusen niin mainostama demokratia muuttuu Venäjän harjoittamaksi anarkiaksi.
Matti Semi on perustellut Nato-kantaansa sillä, että ”ei pidä ärsyttää Venäjää”. Kyllä Venäjä on jo pitkään laskenut Suomen länsileiriin ja alkanut monella tavalla luoda vihollismielikuvaa. Ukrainan osalta esimerkiksi Medvedev on todennut, että ”maalla ei ole olemassaolon oikeutta”. Naton kautta Suomi yrittää varmistaa omaa olemassaolon oikeuttaan ja sitä, ettei jäisi yksin pelkkä kokardi karvahatussa talvisodan malliin.
Turunen tuntuu pelkäävän myös ns. kenraalien valtaa. Päätökset tehdään kuitenkin edelleen Suomessa demokraattisesti ja lainsäädännön puitteissa. Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa heitä kannattanee kuitenkin kuunnella.
En tiedä, onko itseisarvo olla eri mieltä, kun Nato jäsenyyden osalta kansa tuntuu olevan harvinaisen yksimielistä. Se on toki sallittua meidän demokratiassamme, mutta mielellään siltä osin kuulisi järkeviä faktaperusteita.
Ja taito on sekin, että olosuhteiden ja maailman muuttuessa pystyy muuttamaan syvällekin juurtuneita käsityksiään ja mielipiteitään. Harva meistä on erehtymätön.... VäyrysPaavokin myönsi melkein kerran erehtyneensä, toki korjaten sitten ymmärtäneensä kuitenkin olleensa silloinkin oikeassa.