Sain ilon olla mukana katsomassa Varkauden Teatterin 110-vuotisrevyyn, Savonmuan piätön historia, ensi-iltaesityksen. Ennakko-odotuksia näytökselle oli jo ehtinyt syntyä, mutta se kokemus, mikä teatterisalissa odotti, oli jotain, mihin en osannut varautua.
Seurasi parituntinen silkkaa tauotonta tykitystä, joka ylitti kaikki kuvitelmat ja tempaisi mukaansa suoraan esityksen alkutahdeista alkaen. Se oli kavalkadi hersyvää, rajoja repivää komiikkaa, joka iski lupia kyselemättä luihin ja ytimiin.
Tämä esitys ei kuninkaita kumarra eikä anna armoa poskilihaksille. Se tiputtelee idoleita jalustoiltaan niin että ryskyy, ja väitänpä, että juuri siinä piileekin yksi iso syy koko huikeaan kokemukseen.
Nuttura tiukalla tai pipo kireällä tätä revyytä katsomaan ei tosin kannata lähteä. Jätä nurinat narikkaan, tosikkous takin taskuhun. Välillä nimittäin havahtui miettimään, saako tälle oikeasti nauraa, mutta eipä vain pystynyt pidättelemäänkään.
Taidokkaasti esitys taiteilikin juuri siinä rajalla, missä heräsi kysymys onko mitään rajoja, ja sitten hetikohta heitti kaiken niin överiksi, että nimenomaan rajattomuudesta tulikin turvallista kaikessa absurdiudessaan. Lopulta tuntui, että kokonaisuuden suurin taika löytyi juuri siitä anarkiasta, missä tasapuolisen tasa-arvoisesti ei kunnioiteta ketään eikä mitään, ja missä kaikki voidaan vetää reippaasti yli äyräiden.
Sellainen on vapauttavaa, se vapauttaa elämään hetkessä, ja vapauttaa nauramaan spontaanisti turhia tukahduttamatta ulos kaikki arjen ankeat huolet, harmitukset ja kuormitukset. Näytöksestä poistuin mieli keveänä ja kahden tunnin nauramisen nostattama endorfiinicoctail kehoa ja mieltä valaisten.
Joskus se, mitä elämäänsä eniten tarvitsee, on täydellistä pähkähulluutta ja lupa laittaa lomalle se rationaalisen aikuisen alati arvioiva, harkitseva ja analysoiva mieli. Ja siihen tämä loistava savolainen pähkähulluus antoi sellaisen mahdollisuuden, että jopa vannoutunut pohjanmaan tyttökin miltei lämpeni laulamaan yhteislaulun mukana: ”olen savolainen”.
Kiitän tekijöitä tästä nokkelasta, hauskasta, visuaalisesti komeasti toteutetusta savolaisesta show:sta, jossa vastuu jää katsojalle. Kulttuuri tarjoaa monenlaisia, moniulotteisia ja vavahduttavia tunnekokemuksia, mutta lauantaina olin onnellinen saadessani nauttia annoksen tällaista hillitöntä nauruterapiaa muun yleisön keskellä. Oli hienoa jakaa tätä vallattoman vapauttavaa energiaa myös kollektiivisesti.