Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka astuu lähitulevaisuudessa uuteen aikaan Nato-jäsenyyden myötä. Naton ansiosta maamme kansainvälinen liikkumatila kasvaa ja pakkosuomettuneisuuden aika tulee vihdoin päätökseen.
Muutosten keskellä on myös jotain pysyvääkin, sillä Suomen maanpuolustuksen kivijalkana säilyy yleinen asevelvollisuus. Paitsi että eihän se yleinen ole.
Kuten jokainen varmasti tietää, Suomessa asevelvollisuus koskee vain miehiä. Naisilla on vuodesta 1995 lähtien ollut mahdollisuus suorittaa vapaaehtoinen asepalvelus. Itsekin olen saanut palvella maatani naisten rinnalla ja todeta heidän olevan aivan kyvykkäitä maanpuolustukseen.
Kokemuksieni pohjalta en voi ymmärtää, miksi valtio ei ajattele samalla tavalla ja ulota asevelvollisuutta koskemaan myös naisia. Nykyinen käytäntö on peräisin ajalta, jolloin naisten paikan ajateltiin olevan kotona – missä oli sinänsä perääkin, koska maatalousyhteiskunta ei olisi kestänyt sekä isännän että emännän poistumista kasarmin porttien taa. Nykyisin tällaista tilannetta on vain harvoilla.
Pienentyvien ikäluokkien ja käsittämättömän jähmeän työperäisen maahanmuuton maassa ei ole lainkaan itsestäänselvää, että reservin koko pysyisi riittävänä. Yhtään pelottelematta – etenkin kun Nato on tuomassa turvaa – uskottava puolustus nojaa laajaan reserviin. Reservin laajuus on keskeistä myös kantahenkilökunnan jatkuvuuden puolesta, koska ilman varusmiespalvelusta ei voi kouluttajana työskennellä.
Koska alan houkuttelevuus ei ole vanhalla tasolla johtuen muun muassa nousseesta eläkeiästä, ei aimo ripaus naisenergiaa tekisi kuin hyvää kantahenkilökunnalle. Joka toki on jo nyt huippulaadukasta, sitä ei sovi kiistää.
Naisiin laajennettu asevelvollisuus avaisi samalla mahdollisuuden laajentaa varusmiespalveluksen tehtävänkuvaa. Miltä kuulostaisi esimerkiksi se, että jo kutsunnoissa tehtäisiin laajat testit soveltuvan palvelustehtävän löytymiseksi? Inttiin sopivimmat menisivät inttiin ja siviilipalvelukseen soveltuvat ohjattaisiin auttamaan työvoimapulan runtelemia aloja sekä yhteiskunnan tukitoimia.
Minä ainakin heräisin huomattavasti paremmin töihin, jos työtaakkaani olisi helpottamassa reipas nuori ihminen. Oli hän sitten mies tai nainen.
Tällainen muutos ei luonnollisestikaan toteutuisi käden käänteessä. Ja pakko myöntää, että jos olisin 19-vuotias nainen, joka ensimmäisten joukossa joutuisi uuden kansalaisvelvollisuuden suorittamaan, lähtisin vähintään ärtyneenä kohti Suomen korpimetsiä.
Siksi esittämässäni mallissa asepalveluksen suorittamisesta pitäisi saada kunnon korvaus. Voisinpa veikata montaa opiskelut aloittavaa kiinnostavan esimerkiksi armeijan käymättömiä suurempi opintolainahyvitys.
Käännän katseen eteenpäin odottaessani kansalaiskeskustelua aiheesta. Sitä nimittäin seuraavalla vaalikaudella tullaan käymään. Kiitos ulko- ja turvallisuuspolitiikan uuden ajan.
Kirjoittaja on opiskelija ja toimittaja.