Pohjois-Savon hyvinvointialue sai sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuun kunnilta ja kuntayhtymiltä vuodenvaihteessa. Vuosien valmistelu sai vihdoin täyttymyksensä.
Peräpeiliin ei kannata liian paljon enää tuijottaa, mutta muutama ajatus kuitenkin on vuodenvaihteesta jäänyt erityisesti mieleen. Kokemuksia voi ja kannattaa hyödyntää jatkossa, koska hallinnon myllerrykset eivät varmastikaan tähän lopu. Varautuminen, hallinnollisen ja poliittisen organisaation järjestäytyminen, rahoituksen turvaaminen, rekrytoinnit ja henkilöstösiirrot, tietojärjestelmien siirrot yhdistettynä mittavaan strategiatyöhön ovat olleet opettavainen kokemus.
Yhtenä tärkeimmistä toimenpiteistä vuoden 2022 syksyllä oli varmistaa kriittisten investointien rahoitus. Pohjois-Savon taloudellinen asema siirtyneiden lainojen ja talouden kehitysnäkymän vuoksi oli lähtökohdiltaan heikoimpia koko maassa.
Pohjois-Savon taloudellinen asema oli lähtökohdiltaan heikoimpia koko maassa.
Neuvottelut menivät hyvin ja saimme turvattua kriittisten ja palvelutoiminnan kannalta välttämättömien investointien rahoituksen. Lisälainanottovaltuuden saamisen edellytyksenä oli tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman laatiminen, joka sekin saatiin tehtyä kireässä aikataulussa valmiiksi.
Strategiatyö sai huipennuksensa joulukuun aluevaltuustossa. Erityisinä painopisteinä kärkeen valikoituivat asukkaiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden parantaminen, ennaltaehkäisevien ja perustason palveluiden vahvistaminen, hyvinvoiva ja ammattitaitoinen henkilöstö ja johtamisen vahvistaminen, kansainvälisen tason tutkimuksen, koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen sekä tasapainoisen talouden tavoite. Ei tule unohtaa hyvinvointialueen merkittävää roolia sosiaali-, terveys- ja pelastusalan merkittävänä alueellisen kehityksen moottorina.
Yhteistyö muun muassa kuntien, yrittäjien ja järjestösektorin kanssa on välttämätöntä saavuttaaksemme asetetut tavoitteen hyvinvoivan ja kukoistavan Pohjois-Savon puolesta.
Turvallisen siirtymän jälkeen on toiminnan vakiinnuttamisen aika, samanaikaisesti vieden läpi tarvittavia uudistuksia. Käytännön työssä on pureuduttava muun muassa koronan jättämään hoitovelkaan, hoitoketjuihin ja palveluiden integraatioon, tuottavuusohjelmaan, hyvinvointi- ja turvallisuuserojen kaventamiseen sekä henkilöstön työhyvinvoinnin parantamiseen. Viimeksi mainittu on strategiamme yksi kärkiteemoista, sillä kaiken palvelutoiminnan edellytys on hyvinvoiva, ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilöstö.
Yliopistollisella hyvinvointialueella on myös erityinen rooli tutkimuksen, opetuksen ja innovaatioiden edistäjänä sekä itäisen Suomen yhteistoiminta-alueen moottorina. Sosiaali- ja terveys- ja pelastuspalveluiden järjestämisen lisäksi hyvinvointialueen toiminta ja päätökset vaikuttavat merkittävällä tavalla myös alueelliseen kehitykseen ja elinvoimaan.
Strategiamme missio, hyvinvoiva ja kukoistava Pohjois-Savo, on todellakin tavoittelemisen arvoinen.
Kirjoittaja on Pohjois-Savon hyvinvointialuejohtaja ja yhteiskuntatieteiden tohtori.