Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirsi Moisander Koti Leppävirralla ja työ Suomenlinnassa – etätyö on mahdollistanut kodin siirtymisen yhä kauemmas keskuksista

Pian on kulunut neljä vuotta siitä, kun aloitin työni Suomenlinnassa Helsingissä. Lähes koko työurani olen tehnyt työtä kotipaikkakunnan ulkopuolella, joten siirtyminen Helsinkiin ei ollut outo asia, vaikka matka pitkä onkin ja edellyttää työasuntoa pääkaupunkiseudulla. Olinhan ollut aikaisemmin kaikkiaan 11 vuotta työssä Jyväskylässä, asunut siellä viikot ja käynyt kotoa käsin työssä niin Varkaudessa kuin Kuopiossakin.

Työ ja asunto ovat yhä useammalla eri paikkakunnilla. Etätyö on mahdollistanut kodin siirtymisen yhä kauemmas keskuksista ja etätyöpisteet tuoneet kodin lisäksi mahdollisuuden luoda täysin erilaisia työyhteisöjä oman työpaikan rinnalle, etätyöntekijöiden yhteisöjä, joissa asiantuntijoita on eri aloilta samassa etätyöpaikassa.

Näin myös valtiotyönantaja on rakentanut ja rakentaa etätyömahdollisuuksia omien toimitilojensa yhteyteen ja antaa työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä työtä sieltä missä ihmiset haluavat asua. Lähityöhön toki on välillä palattava, mutta joka päivä ei enää tarvitse olla työpaikalla.

Työpaikka Suomenlinnassa on erilainen työympäristö, sellainen, josta sydän ja mieli saa voimaa ja jossa maiseman kauneus voittaa varmasti suurimman osan suomalaisista työympäristöistä. Päivittäinen työmatka tuo varmasti monelle mieleen kysymyksen matkan kestosta. Kyllä, aikaa se vie mutta on sen arvoista.

Moni muukin voisi tehdä työtä osin etänä ja osin lähellä, mutta siihen tarvitsemme kertomuksia ja kokemuksia.

Työasuntoni on Espoossa, josta minulla on 600 metriä kävelymatkaa metroasemalle. Lähden aamuisin asunnolta joko kello 6.50 tai 7.30. Jään metrosta Helsingin yliopiston metroasemalle ja kävelen siitä Senaatintorin ylittäen Kauppatorin rantaan Suomenlinnan lautan laituriin. Lautta kulkee noin 40 minuutin välein talvella, joten menen joko 7.40 tai 8.20 lauttaan, ja olen toimistolla joko 8.10 tai 8.50.

Työpaikkani Suomenlinnan hoitokunta on valtion kiinteistönhaltijavirasto, jonka vastuulla on maailmanperintökohde Suomenlinna sekä kaikkiaan kahdeksan saarta. Matkailijoita ja muita vierailijoita Suomenlinnassa käy vuosittain noin miljoona. Korona-aikana vierailijoita oli luonnollisesti vähemmän, mutta viime vuonna jo noin 900 000.

Hoitokunta ylläpitää, hallinnoi, restauroi ja kunnostaa kaikkiaan noin 200:aa rakennusta ja rakennelmaa, joissa on paitsi hoitokunnan omaa toimintaa, myös 314 vuokra-asuntoa, noin 40 työhuonetta, kuusi museota, toistakymmentä ravintolaa ja näiden lisäksi kaksi telakkaa, vetotelakka ja kaksialtainen kuivatelakka, jossa on suurempi sisäallas ja pienempi ulkoallas, johon johtaa viisi metriä syvä väylä.

Telakka rakennettiin 1700-luvun loppupuolella ja oli aikakaudellaan teknisesti merkittävä saavutus. Suomenlinnan telakka on Suomen vanhin ja yksi Euroopan vanhimmista telakka-alueista. Kuivatelakka on edelleen käytössä ja vetotelakalle olemme etsimässä yrittäjää.

Telakointi on kiinnostava nähtävyys, jossa suuret purjealukset siirtyvät syksyisin sisäaltaaseen ja keväisin lähtevät purjehtimaan telakalta merelle. Sisäaltaan tyhjennys ja täyttö kiinnostaa suurta joukkoa katsomaan tätä näyttävää tapahtumaa.

Millaista työni on? Osana valtionhallintoa samanlaista kuin monessa muussakin virastossa, maisemallisesti ainutlaatuista, työyhteisönä upeiden eritysosaajien kanssa työskentelyä ja merimatkat joka päivä työhön ja sieltä pois elämyksellisiä ja uskomattoman kauniita, satoi tai paistoi.

Etätyötä pyrin tekemään yhdestä kahteen päivää viikossa, välillä se onnistuu ja välillä ei. Matka täältä pääkaupunkiseudulle on pitkä mutta puoliso ja 169-vuotias talomme houkuttelee yhtä lailla takaisin Savoon kuin mukava työpaikka työhön Helsinkiin.

Uskon, että moni muukin voisi tehdä työtä samalla tavalla, osin etänä ja osin lähellä, mutta siihen tarvitsemme kertomuksia ja kokemuksia sekä hyvää puhetta ja kirjoituksia kauniista kotiseudustamme ja sen maisemasta, ihmisistä ja palveluista.