Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jyrki Haapala | Leppävirran vakava onnettomuus olisi voitu estää Ruotsin mallilla

Joulun paluuliikenteessä Leppävirralla tapahtunut vakava liikenneonnettomuus olisi voitu estää rakentamalla onnettomuus risteys Ruotsin mallin mukaisella tavalla. Kuvakaappaukset Google map järjestelmästä Ruotsista tieltä E22 Tukholman ja etelä Ruotsin väliltä kertovat sen, miten Ruotsi on ratkaissut sen, että vilkkaalta tieltä käännytään vasemmalle ainoastaan turvallisesti.

Kuvat kertovat siitä, että tieltä vasemmalle kääntyvän ajoneuvon kuljettaja joutuu ensin ajamaan päätieltä oikealle vasemmalle kääntymiseen rakennetulle ajokaistalle ja ylittämään tien kohtisuoraan kyseisen ajokaistan kautta.

Huomattavaa on myös se, että jokainen vasemmalle kääntyjä velvoitetaan STOP-merkillä pysähtymään ennen tien ylitystä ja väistämään samalla kaikkea risteävän tien liikennettä.

Leppävirran onnettomuusristeys oli tyypillinen risteys, missä vasemmalle kääntyjät tukkivat ajokaistan niin, että takaa tuleva liikenne joutuu pysähtymään, koska tiellä ei ole tilaa ohittaa oikealta vasemmalle kääntyvää autoa. Kyseisen risteyksen turvallisuus paranisi 100-prosenttisesti, jos risteykseen rakennettaisiin risteysalueelle keskikaide ja vasemmalle kääntyminen olisi mahdollista vain Ruotsin mallin mukaisella tavalla oman vasemmalle kääntymiseen rakennetun ajokaistan kautta.

Suomen mallin mukaan ratkaisuna on ollut pääsääntöisesti tien levittäminen risteysalueella niin, että kääntyvän takaa ajava liikenne pääsee ohittamaan kääntyjän oikealta.

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys katsoo, että maassamme tulisi ottaa mallia edellä kuvatusta Ruotsin mallista toteuttaa vilkkaalla tiellä vasemmalle kääntyminen vain ja ainoastaan turvallisesti, koska tien leventäminen risteyksen kohdalla ei ole riittävä toimenpide takaamaan täysin turvallista vasemmalle kääntymistä.

Kirjoittaja on Liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen puheenjohtaja ja evp komisario