On mahdollista, että jalkapallon MM-kisat Qatarissa ovat käännekohta suurten urheilukilpailujen järjestämisessä. Tai sitten ei. Toivotaan kuitenkin, että ovat.
Qatarin kisat ovat saaneet harvinaisen paljon huonoa julkisuutta jo ennen kuin ne ovat edes alkaneet. Ja aivan aiheesta. Kisapaikkoja rakennettaessa on kuollut tuhansia siirtotyöläisiä. Työpäivät ovat järjettömän pitkiä ja olosuhteet, usein yli 40 asteen helle, ovat olleet kestämättömiä. Naispuolisten työntekijöiden kertoessa huonosta kohtelusta poliisi on ollut aina työnantajan puolella.
Kohu on paljastanut kaksi isoa ongelmaa. Toinen on Qatarin, ja myös monen Qatarin naapurimaan, välinpitämätön tapa käyttää vierastyövoimaa ikävissä töissä, joita paikalliset eivät halua tehdä. Toinen on isojen kansainvälisten urheilujärjestöjen välinpitämätön tapa myöntää suuria kilpailuja maille, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu.
Qatarissa ainoa ongelma ei ole vierastyövoiman kohtelu. Erityisen huonossa asemassa maassa ovat seksuaalivähemmistöt, eikä naistenkaan oikeuksilla voi kehua.
Valitettavasti en jaksa uskoa, että Qatarin ihmisoikeusongelma kovin nopeasti poistuu, vaikka kansainvälisesti asiasta meteliä pidetäänkin. Toivon, että urheilujärjestöjen ongelma lopulta poistuisi, mutta enpä uskalla lyödä vetoa senkään puolesta.
Maailmanlaajuiseen jalkapalloperheeseen mahtuu paljon hyvää.
Suuria kansainvälisiä urheilujärjestöjä pyörittää ensisijaisesti raha, ja vasta kaukana sen takana tulee urheilu. Kun heiluttaa riittävästi seteleitä nenän edessä, ison urheilujärjestön pomot tuntuvat taipuvan mihin tahansa.
Siksi laajalla kansainvälisellä huomiolla on merkitystä. Jos menetetään katsojia ja menetetään sponsoreita, menetetään rahaa. Sen äänen isot urheilupomot kuulevat, jos kuolleiden työläisten ääni onkin ollut hyttysen ininää heidän korvissaan.
Toivottavasti Qatarin kisojen aiheuttamasta mainehaitasta oppivat muutkin urheilujärjestöt, esimerkiksi Kansainvälinen olympiakomitea. Eivät Pekingin kisatkaan mikään hyvä ratkaisu ollut.
Ihmisten lisäksi näistä diktatuurivaltioiden kisoista kärsii ympäristö. Qatarissa rakennetaan valtavia jalkapallostadioneja, jotka MM-kisojen jälkeen jäävät todennäköisesti tyhjiksi. Kun reilut 15 vuotta sitten vierailin Dohassa työmatkalla, meille esiteltiin ylpeänä Lontoon Wembleyn mallin mukaan rakennettua maan suurinta jalkapallostadionia. Tosin siinä oli katsomoa alle kolmannes alkuperäisestä stadionista. Enempää ei kotitarpeiksi tarvittu.
Samalla tavalla monet olympialaisten uudet kisapaikat jäävät aikaa myöten vähintään vajaakäytölle. Ehkä olisi syytä siirtää kisat kokonaan maihin, joissa ainakin suurin osa suorituspaikoista on jo olemassa.
Ja se ajatus, että kisajärjestelyjen avulla parannettaisiin järjestäjämaan ihmisoikeustilannetta? No, kuolleiden siirtotyöläisten omaiset voivat varmaan kertoa, miten hyvin se on onnistunut.
Katsonko kisoja, vai boikotoinko kotisohvalla? Amnesty antoi Urheiluruudussa armahduksen: Katsokaa jos haluatte, olkaa katsomatta jos ette halua. Otan armahduksen vastaan ja todennäköisesti katson. Kysymys on kuitenkin jalkapallosta..
Mutta en katso ollenkaan niin hyvällä mielellä kuin aikaisempia kisoja. Silti haluan edelleen uskoa, että maailmanlaajuiseen jalkapalloperheeseen mahtuu paljon hyvää. On raivostuttavaa, että ahneus pilaa maailman hienoimman urheilulajin. Se ei ole pelaajien eikä fanien vika.
Jalkapallo on edelleen yksi demokraattisimmista urheilulajeista. Sen aloittamiseen riittää innokas potkija ja pyöreähkö esine. Nyrkkeilyn rinnalla se on laji, jolla on ollut tapana nostaa lahjakkaita pelaajia slummeista rikkauksiin. Nyrkkeilystä se eroaa joukkuepelinä sosiaalisuudellaan ja sillä, että jalkapallossa ei ole ollut tapana vahingoittaa vastustajaa, näköjään vain kisapaikkojen rakentajia.
Toivottavasti tämäkin tulevaisuudessa muuttuu.
Siitä jalkapallon hienommasta puolesta hyvä esimerkki on Suomen maajoukkue. Huuhkajajengistä on löytynyt ihmisoikeuksien puolustajia. Koko joukkue veti päälleen Glen Kamaraa puolustavan t-paidan, kun Kamara joutui rasismin kohteeksi. Viimeksi Tim Sparv on kirjoittanut Qatarin kisoihin liittyvistä ongelmista ja pahoitellut, että heräsi asiaan kymmenen vuotta liian myöhään. Tätä henkeä kun saisi sinne kansainväliseen liittoon asti, niin maailma olisi taas vähän parempi paikka.