Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sanna Hietalahti-Husu Isän kanssa sieneen – Ainakin suppilovahveroita löytyy vielä

En yleensä suhtaudu asioihin kovin intohimoisesti, vaikka monista asioista pidänkin. Sienestys tekee kuitenkin poikkeuksen. Sienikaudella keskityn teemaan täysillä ja veri vetää metsään koko ajan.

Onnekseni kausi on nykyään aika pitkä, jopa toukokuusta joulukuulle eli korvasienistä suppilovahveroihin.

Sienestämisen taidon ja palon olen oppinut lapsuudenperheestäni. Muistan hyvin sieniretket isän kanssa, ja isän ja mummin salaiset sienipaikat ovat nykyään yhteiset. Edesmennyt pappani, isäni isä, oli kotoisin Pohjanmaalta ja hän ei sienestyksen päälle ymmärtänyt. Hänen mukaansa sienet olivat ”metsän roskaa”. Olen tätä ihmetellyt, koska muuten pappa liikkui luonnossa ja oli innokas kotitarveviljelijä.

Sienestys on perinteisesti ollut suositumpaa itäisessä kuin läntisessä Suomessa ja monin paikoin Pohjanmaalla sienet ovat olleet sikojen ruokaa. Tämä selittänee myös isoisäni asennetta.

Uuden twistin sieniharrastukseeni ovat tuoneet facebookin sieniryhmät. Niistä suosituimmissa on kymmeniätuhansia jäseniä ja keskustelu on aktiivista sekä hyvähenkistä.

Ryhmistä löytyy todellisia sienitietäjiä, jotka pystyvät tunnistamaan lajin kuin lajin valokuvan perusteella. Ryhmästä saa myös reaaliaikaisen tiedon, kun ensimmäiset korvasienet tai kantarellit ovat nousseet. Silloin tulee kiire metsään! O

len testannut myös sienitunnistussovelluksia mutta niiden tunnistuksiin ei kokemukseni mukaan ole luottamista. Tietenkään mikään sovellus tai facebookryhmä ei voi antaa kenellekään lupaa sienen syömiseen. Sieni täytyy aina itse varmuudella tunnistaa.

Pyrin opettelemaan yhden uuden sienilajin joka vuosi. Ennen hain sienitietoutta erilaisista sieninäyttelyistä ja -kirjoista, nyt verkkosivustot ja someryhmät korvaavat nämä kanavat. Tämän vuoden löytö on limanuljaska, nimestään huolimatta kahden tähden ruokasieni. Limanuljaskat päätyivät meillä puolison tekemään muhennokseen mutta uutta suosikkia niistä ei tullut.

Haaveenani on joskus löytää matsutake eli tuoksuvalmuska. Siihen en ole sieniretkilläni vielä törmännyt tai ainakaan en ole sitä tunnistanut.

Ehdoton sienisuosikkini on pulleajalkainen herkkutatti. Sen pähkinäinen tuoksu on huumaava ja maku herkullinen. Tästä italialaisten suosikista pitävät myös sienisääsken toukat ja etenkin sateen jälkeen täytyy olla nopea, jotta ehtii poimimaan herkut talteen ennen niitä.

Sateella tatteja todellakin nousee kuin ”sieniä sateella” ja parhaat apajat voi tarkastaa päivittäin.

Kulunut sienivuosi on ollut surkea. Kanttarelleja ja suppilovahveroita olen löytänyt mutta tatteja en juuri lainkaan. Sama tilanne on ollut monin paikoin muuallakin Suomessa.

Viime vuonna tatteja löytyi joka nurkalta, nyt uutukainen sienikuivurini odottaa käyttämättömänä varastossa. Miten ihmeessä voisin oppia ymmärtämään sienien ja tattien sielunelämää?

Sunnuntaina vietetään Isänpäivää. Mikä olisikaan mukavampi lahja isälle kuin pakata mukaan hyvät eväät ja viedä isä metsään.

Ainakin suppilovahveroita löytyy vielä!

Kirjoittaja on Uusyityskeskus Wäläkyn toimitusjohtaja ja himosienestäjä.