Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nina Voutilainen | Miksi Wartalo Kodit nosti vuokria?

Oli ilo lukea Warkauden Lehdestä (22.10.) Varkauden kaupungin hallitsemien yhtiöiden tahtotilasta olla korottamatta hintojaan kaukolämmön, jäte- ja vesimaksujen osalta, vaikka siihen olisikin ollut perusteita. Kaupunginjohtajan esitys kaupunginvaltuustolle hintojen korottamatta jättämiselle lämmittää mieltä ja osoittaa solidaarisuutta meitä asukkaita kohtaan, sillä inflaatio ja energian hintojen nousu ovat meidän jokaisen arjessa. Jäin kuitenkin pohtimaan, miksi vuokrataloyhtiöllä ei ollut tahtotilaa olla korottamatta hintojaan. Vaikka vuokrankorotus yksilötasolla on alhainen, niin siitä huolimatta korotuksesta luopuminen olisi ollut hyvän tahdon osoitus ja tuottanut mielihyvää vuokralaisille. Kun asuntokampanja ilahduttaa muualta muuttaneita ilmaisella kolmen kuukauden asumisella, näkemykseni mukaan vuokrien korottamatta jättäminen ilahduttaisi myös heitä, joita tämä etu ei koske. Osalle pienikin säästö asumismenoissa käytettäväksi muuhun kuluttamiseen voi olla erittäin merkittävää.

Olisi mielenkiintoista tietää, onko vuokrataloyhtiön omistajien ja hallituksen välillä käyty vuoropuhelua hintojen korotuksesta ja miksi kaupunginjohtajan linjausta ei noudateta vuokratason nousun osalta.

Kirjoittaja on SDP:n Savo-Karjalan piirihallituksen jäsen, Varkauden Sosialidemokraatit ry:n sihteeri