Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Pääkirjoitus 23.10.2022 | Parannus sekä kalojen että ihmisten iloksi

Ämmäkoski näyttää tällä hetkellä enemmän työmaalta kuin koskelta, ja työmaa se juuri nyt onkin. Koskea ollaan ennallistamassa paremmin lohikaloille sopivaksi. Työ jatkuu vielä jonkin aikaa, mutta valmista pitäisi olla vielä tämän syksyn aikana.

Kun työ on tehty ja vesi virtaa taas koskessa, siitä iloitsevat sekä kalat että ihmiset. Rakentajat lupaavat, että siinä missä koskessa pitäisi kalojen viihtyä, pitäisi ennallistettu koski viehättää myös ihmisiä aikaisempaa enemmän. Koskea pääsee ihailemaan aikaisempaa paremmin Kämärin uusilta silloilta. Jos näkymiä on ihailtu jo nyt, ne ovat jatkossa vielä hienommat.

Kosken kunnostusprojekti on hyvä esimerkki monen eri tahon yhteisestä halusta ja yhteistyöstä. Työ ei ole turhaa, sillä virtavesissä kutevat lohikalat ovat uhanalaisia ja kaikki, mikä niiden hyväksi tehdään, on tarpeen. Kalat ovat jopa uhanalaisempia kuin saimaannorppa, jonka suojelun tuloksista on viime päivinä luettu hyviä uutisia. Norppa voi paremmin kuin pitkään aikaan ja kanta on kasvussa. Se on pitkäaikaisen työn ja alueen asukkaiden kanssa tehdyn yhteistyön tulos.

Suloisena olentona saimaannorppa on helpompi suojella kuin kalat. Kukapa ei haluaisi suojella söpöä eläintä, jonka ilmekin näyttää alati hymyilevän. Veden alla pysyttelevien kalojen suojelu vaatii enemmän tiedottamista ja tiedostamista. Apua tähän työhän saa siitä, että komeasti kuohuvat kosket viehättävä kalojen lisäksi myös ihmisiä. Siksi näitä mielikuvia on syytä valjastaa virtavesien kalojen suojeluun.

Varkaudessa on tehty hyvää työtä, mutta edelleen odotetaan lopullisia ratkaisuja Palokin koskista Heinävedeltä. Näiden koskien ennallistaminen tai vähintään kunnollisen ohitusuoman rakentaminen olisi merkittävä teko virtavesissä viihtyvien kalojen suojelulle.