Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Eduskuntavaalien vaalikone on avattu - käy etsimässä itsellesi sopiva ehdokas

Raimo Pakarinen En koskaan voi unohtaa sunnuntaipäiviä tallilla ja syksyisessä maastossa ratsastuslenkillä

Vaimoni harrastus oli ratsastaminen. Hän sai houkuteltua minut hevostallille Kangaslammin perukoille. Otti kuvan, jossa kädet vapisten pidän hevosta pelon sekaisin tuntein. Iso, kunnioitusta herättävä eläin vieressä.

Uskaltauduin jopa selkään tietämättä mitä tulee seuraamaan. Tallilla käytiin taajaan ja hevoset tulivat tutummiksi. Tuli mieleen kuva, jossa isäni poseerasi sota-aikana hevosen selässä puukko vyöllä, rukkaset kädessä.

Myöhemmin selvisi, että isäni oli korjannut satulan hevoselle, satulaseppä kun oli. Halusi hevosen ja korjaamassa satulan kanssansa potrettiin.

Siitä se sitten läksi. Ostettiin Halosen Tiinalta Rene, GP-tason ratsu,16 vuotta. Vielä voimissaan ja enkelimäinen luonne, Banana lempinimeltään. Nyt alkoi asia kiinnostamaan. Tutustuin ostokseemme. En arvannut, että elämäni tulee muuttumaan.

Rene oli koulutettu estehevonen. Luonteeltaan lauhkea kuin lammas, mutta radalla ja maastossa tulta ja tappuraa. Kyyti oli välillä kylmää. Tulee mieleen erään amerikkalaisen ratsastuksen opettajani toteamus: ”Give an inch, horse take a mile”.

Rene oli yleensä irtaaltaan pihalla. Jos joku sattui kävelemäään pihaan muovikassin kanssa, Rene nelisti tarkistamaan, mitä kassissa oli, josko vaikka porkkanoita. Jos oli porkkanoita, Rene ne söi.

Mustosen Riitan talli oli kotitallimme. Nykyisin se on Varkauden Ratsastuskeskus ja Haukan Sadun huomassa.

Katselin maneesilla, kun ratsastajat harjoittelivat, hyppelivät esteitä. Josko minäkin?

Kerran otin Renen ja vein maneesiin ja laitoin ovet säppiin. Asetin pari estettä metrin korkeuteen ja sanoin Renelle, näytä mihin pystyt.

Vauhdin hurmaa yhden hevosvoiman voimalla.

En ollut aiemmin hypännyt ensimmäistäkään estettä. Vauhtiin ja esteelle, Rene stoppaa esteelle ja minä kaaressa tantereeseen. Mietin, että eihän tämä hevonen ole maineensa veroinen, oli kuulemma hyppinyt 1,6 metrin esteitä vaivatta.

Ensimmäinen oppitunti tehty. On siellä satulassa istuvankin jotain osattava.

Nöyrryin ja rupesin oikeasti opettelemaan. Muutama kuukausi ja Vesangan Heidin kanssa hypittiin esteitä. Heidi Justuksella ja minä Renellä. Niin vaan meni 1,3 metrin este vaivatta.

Ratsastinpa jotkut kisatkin ilman mainittavaa menestystä. Jokunen ruusuke kuitenkin tuli.

Ette voi kuvitella, mitä luontokappale voi ihmiselle opettaa.

Kerran aamulla, kun ajelimme tallille, kaksi hevosta, Rene ja Pollo (viimeinen hankintamme) rautias ja musta ravasivat Ruokojärven tiellä vastaan. Olletikin olivat odottaneet meitä. Hevoset kiinni ja takaisin tallille.

En koskaan voi unohtaa niitä syksyisiä sunnuntaipäiviä. Aamulla tallille. Harjasin ja valjastin Renen, Otto jackrusselin terrieri hyöri kaverina. Renen ylin ystävä.

Siitä sitten kolmikko syksyiseen maastoon. Käyntiä, ravia ja laukkaa sopivassa suhteessa. Siellä meni koko päivä.

Joskus tapasimme hirven, Rene vain höristeli korviaan, ei ollut moksiskaan. Hevosta luetaan paljolti korvista.

Se tunne, kun ”kerrot” Renelle, että sokka irti. Vauhti kiihtyy, yrität vaan pysyä kyydissä. Vauhdin hurmaa yhden hevosvoiman voimalla. Lammen rantaan ja veteen kahlailemaan, molemmat nautimme suunnattomasti. Maastovarmempaa hevosta en ole koskaan tavannut.

Otto, hevoskoira viimeisen päälle, kulki aina mukana. Joskus laukkapätkän aikana Otto juoksi eteemme ja komensi haukullaan, että nyt riittää, hidastetaan.

Lenkin jälkeen tallille. Varusteet pois, suihku Renelle ja tarhaan piehtaroimaan. Taas yksi sanoin kuvaamaton päivä takana.

Kaiholla vieläkin muistelen retkiämme. Niitä oli niin monta.

Otto ihastui Riitan saksan paimenkoiraan, Camllaan. Upea neito hän olikin. Kerran parivaljakko katosi yöksi reissuilleen ja hätä oli suuri. Koirat kadoksissa!

Kuinka ollakaan, aamulla tuli puhelu naapuritilalta. Otto käytiin hakemassa pakulla kotiin.

Tallilla oli myös pässi Renny (Harlin) nimeltään. Camilla, Otto ja Renny olivat ylimpiä ystäviä. Kerran tuli puhelu naapureilta. Pihassamme on saksanpaimenkoira, pieni koira ja pässi, kuuluvatko nämä teille. Tulkaa hakemaan.

Tuli syksy ja Renny teurastettiin. Nahka laitettiin orrelle kuivumaan. Voisittepa nähdä Camillan ja Oton ilmeet aitan nurkalla kurkkimassa. Mitä Rennylle on käynyt?

Riitta laittoi maittavan aterian Rennystä. Kaikki eivät tohtineet paistiin kajota.

Kerran Pennsylvaniassa menin hevosvaellukselle Gettysburgiin, Amerikan sisällissodan (1862) autenttisiin maisemiin. Ilman Renen oppeja tämäkin vaellus olisi jäänyt kokematta.