Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kati Hynninen ja Markku Eestilä | Varkauden ja Iisalmen sairaaloiden haasteet ovat muualla kuin päivystyksissä

Valtiopäiväneuvos Kari Rajamäkeä täytyy kiittää aktiivisuudesta Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden päivystyksen puolustamisessa (WL 20.8.). Tosin ei niiden päivystys ole millään lailla uhanalaisena ollutkaan.

Uuden hyvinvointialueen hallitus on päivystyksien jatkamisen tärkeydestä ollut yksimielinen jo aikaa sitten. Se anoi Iisalmen ja Varkauden päivystyksille jatkoaikaa, mutta ei tullut huomanneeksi, että toimivalta sairaaloiden suhteen on toistaiseksi vielä Varkauden kaupungilla ja Ylä-Savon sotella.

On ymmärrettävää, että virheitä ja lapsuksia sattuu itse kullekin. Yleensä tämänlaatuiset virheet korjataan virkahenkilöiden toimesta nopeasti jo hallintolain perusteella, sillä jokainen ymmärtää mistä sairaaloista ja päivystyksistä on kysymys.

Ylivoimaisesti suurin uhkakuva, johon Kari Rajamäki ei kylläkään millään lailla puuttunut, on hyvinvointialueita koskevan rahoituslain täysin vääristynyt jakoperuste. Pohjois-Savo häviää sen takia kymmeniä miljoonia euroja. Se on se oikea huolenaihe Iisalmen ja Varkauden sairaaloiden toiminnan suhteen!

Hallituspuolueiden hyväksymä rahoituslaki jakaa 13 prosentin viipaleen yli kahdenkymmenen miljardin potista asukasluvun perusteella. Miksi esimerkiksi terveelle Vaasan alueelle annetaan rahaa asukasluvun perusteella yhtä paljon kuin sairaalle Pohjois-Savon alueelle. Eihän tällaisessa rahanjaossa ole perustetta eikä mieltä.

Kyseinen prosenttiosuus voi tuntua pieneltä, mutta kun kuntien siirtyvät sote-kustannukset ovat yli 20 miljardia, niin 13 prosentin siivu on nykylaskelmilla noin 2,7 miljardia. Se on se summa, joka on jaettu väärillä perusteilla.

Jako olisi tietenkin pitänyt tehdä sairastavuuden ja tarveharkinnan perusteella. Sen varmaan ymmärtää asioihin vihkiytymätönkin.

Mitä sairaampi hyvinvointialue, sitä epäoikeudenmukaisemmaksi nykyisen rahoituslain lopputulema muuttuu. Asukasperusteinen rahanjako pahentaa tilannetta senkin takia, että se pienentää vuosi vuodelta niiden hyvinvointialueiden rahoitusta, joilta väki vähenee.

Rahoituslain korjaaminen on Pohjois-Savon kannalta kaikkein tärkein edunvalvontakysymys tänä syksynä. Vaikeuskerrointa tulee eduskunnassa riittämään, sillä kun rahat on kerran väärin perustein jaettu, niin ei kai yksikään ministeri tai kansanedustaja ennen vaaleja suostu vapaaehtoisesti ”lahjarahoja” palauttamaan.

Yllä kuvatun perusteella tarvitsemme Pohjois-Savossa vahvaa yhteistyötä kaikkien toimijoiden kesken. Tähän työhön toivotamme myös valtiopäiväneuvos Kari Rajamäen lämpimästi mukaan!

Pohjois-Savon hyvinvointialueen valtuuston varapuheenjohtaja (kok.)

kansanedustaja (kok.)