Vähintäänkin viikoittain matka Etelä- tai Länsi-Suomesta kulkee Varkauden läpi, ja joskus jäämme Varkauteen pidemmäksikin aikaa.
Koskaan ei ole tullut vierailtua Varkaudessa niin, ettemme olisi ihmetelleet kaupungin mystisiä liikennevaloja. Oikeasti? Varkaudessa ei niitä tulisi edes olla.
Jos niitä perustellaan raskaan liikenteen sujuvuudella, niin katin kontit, infrassa on jo nyt kaksi kaistaa pääväylillä ja liikennemerkein ne voidaan erottaa toisistaan. Samalla oikealle kääntyvät voisivat ryhmittäytyä kyllä aivan sujuvasti.
Jäppiläntien ja Relanderinkadun ja ehkä (oikeasti ei tarvitse) 23-tien varteen voisi tehdä kiertoliittymät.
Ja valot pois, ihan kaikki.