Mielipide Heikki Miettinen | Sarille satanen, vai ratkaisuja työmarkkinapöydässä?

Kesälomakausi on hiljentänyt työmarkkinaneuvottelut hoitajajärjestöjen osalta. Ongelmat alalla eivät ole kadonneet, kuten uutisissa olemme huomanneet erilaisten hälytysrahojen ja rekrytointibonusten loistaessa otsikoissa.

Haasteet kumpuavat vuosikymmenten aikana kertyneistä ongelmista ja ovat hyvin monitahoisia. Alan palkkausta tullaan ratkomaan syksyn tai mahdollisesti vasta talven aikana. Näyttää vääjäämättömältä, että työtaistelutoimena irtisanoutumiset tulevat toteutumaan.

Tämä on liittojen toteutettava, jäsenistö on tähän osoittanut vihreää valoa ja tilanteen kanssa on tulevaisuudessa elettävä. KT:n poliittinen johto vaikuttaa tahtotilansa näyttäneen, enkä usko sen hevillä rahaa lupailevan.

Ollaan siellä usein kuvatussa nurkassa.

Valtiolla, kuntatyönanatajalla, hyvinvointialueilla, hoitajajärjestöillä, sote-palveluiden käyttäjillä sekä sote-alan työntekijöillä on omat intressinsä ja ajatus asian ratkaisemiseksi. Hyvinvointialueille tilanne on hyvin haastava.

Talouden raamit ovat haasteelliset joka tapauksessa. Epävarmuutta luo tietämättömyys tulevista palkkakustannuksista: Investointien suunnittelua hankaloittaa nousevien palkkakulujen lisäksi sairaanhoitopiirin jo aiemmin aloittamat hankkeet kuten sydänsairaala ja psykiatrian talo.

Ne vievät ison osan tulevien vuosien investoinneista. Muille hankkeille ei tahdo jäädä juuri mitään. Rahat ovat siis tiukilla. Välttämättömään yliopistolliseen tutkimukseenkin olisi myös rahaa löydyttävä. Näyttää, että hoitajamitoitus ei toteudu aikataulussa ja terapiatakuun yhteydessä puhutaan enimmäkseen lyhytterapiasta ja ennaltaehkäisystä.

Toivottavasti priorisoitaessa vähäisiä varoja mielenterveystyö ja vanhustyö ei joudu ensimmäisiksi karsittaviksi kohteiksi. Hyvinvointialueet toimivat budjettinsa raamissa parhaalla mahdollisella tavalla.

Mitä me hoitajat sitten toivomme? Puhetta on paljon, että henkilöstö arvostaisi kuulemista ja työolojen parantumista.

Itse yli 20 vuotta sairaanhoitajana työskennelleenä, terveystieteen maisteriksi opiskelleena, hyvinvointialueen varavaltuutettuna sekä ikäihmisten- ja hoivapalveluiden lautakunnan jäsenenä uskallan väittää, että suuri osa kollegoista haluaa palkkaa lisää enemmän kuin mitään muuta.

Tämä on niin monessa keskustelussa kuultu. Yhä kuulee väitteitä, että palkkaus ei tuo alan ongelmiin ratkaisua. Ehkä ei, ehkä minä ja suurin osa kollegoista ollaan väärässä, eikä tiedetä mitä halutaan!

Uskon kuitenkin tasa-arvoisen palkan olevan ainoa oikea tie vetovoimaisempaan ja parempaan terveydenhuoltoon. Syksy näyttää meille suuntaa.

Mitä tässä sitten pitää tehdä. Poliittiselta taholta toivon ikääntyvän, yhä sairastavan väestön tarpeisiin lisää rahaa. Tämä vaatii verotulojen siirtoa terveydenhuoltoon.

Tämä asia päätetään pääkaupungissa valtion budjetissa ja se antaa raamin koko sote-alan työlle. Ilolla tervehdin vastuuministeri Lindenin samaa näkemystä (20.7) A-studiossa. Rahoituksen toivoisin alueille ohjautuvan sairastavuuden mukaan enemmän kuin asukasluvun mukaan, myös reilu yliopistolisä olisi saatava rahoitukseen.

Tämä olisi oikeudenmukaista ja Itä-Suomen etu. Pohjois-Savossa lähtökohdat ovat budjettia lukuun ottamatta hyvät. Hyvinvointialueen johtajalla on laaja poliittinen kannatus ja valmisteluvaiheessa on toimittu aktiivisesti, uskon siirtymävaiheen sujuvan organisaatiossa hyvin.

Vaalivuotena tähän laajasti puhuttavaan teemaan näyttää olevan helppo tarttua asiantuntijoiden ja ”kaikkien alojen asiantuntijoiden”. Teemasta ei pidä tehdä poliittista sirkusta.

Alan palkkauksen eteen tehtäviä lupauksia on tehty jo minun lyhyen muistini mukaan ainakin parikymmentä vuotta, kaikki huuto on hävinnyt tuuleen. Kenenkään palkka ei omasta mielestään ole koskaan riittävä.

Kirjoitin jo viime syksynä Savon Sanomiin ja perustelin alan epätasa-arvoista palkkausta. Jokainen päättäköön itse, onko hoitotyön palkkaus riittävä, toivottavasti ratkaisu saadaan työmarkkinapöydässä.