Kolumni Ari Saavalainen | Enää ei voinut vain piiloutua äänenvaimennus-näppäimen taakse

Kansainvälisyys on ollut viime vuosina ja on edelleen hieman uuden äärellä. Vielä pari vuotta sitten paheksuttiin, jos kävi maailmalla. Nyt hieman erilaiset pelot voivat käydä travellerin mielessä.

Tällä hetkellä lentokentät ovat uuden äärellä, kun mitoituskapasiteettia mitataan ulos minimimäärällä henkilökuntaa. Itse pääsin viime viikolla kokemaan myös pitkän tauon jälkeen uuden tutustumisen maailmaan.

Jotenkin parin vuoden aikana kotiseuturakkaus, vai olisiko ihan jämähtäminen tapahtunut, ihmisten kohtaaminen tuntui aiheuttavan hieman väsymistä ja alkuun lähestyminen oli sangen vaikeaa.

Enää ei voinut vain piiloutua äänenvaimennusnäppäimen taakse ja ”anteeksi yhteys on hieman heikko” -lausahdukseen. Sen sijaan matkustaminen ja ihmisten tapaaminen ovat edelleen fyysistä valmiutta vaativaa ja mielen on syytä olla utelias joka hetki, jotta pystyy itsestään antamaan parasta energiaa ulos myös muulle seurueelle.

Kansainvälisessä tapahtumassa oli ilo huomata, että huolimatta maailman muusta myllerryksestä, niin jokaisella kansakunnalla on aina kielestä riippumatta kiinnostus tutustua toisiinsa ja luoda yhteyttä.

Yhteys syntyy niin tanssin kuin taiteenkin avulla, ja on varmasti yhtä paljon kansakuntia lähentävää kuin sanallinenkin kommunikointi. Jo nuorena miehenalkuna asuminen ulkomailla opetti sen, että riippumatta missä päin maailmaa olet, mitä kieltä puhut – kaikki haluavat tanssia musiikin tahtiin.

Tässä karmeassa Euroopan myllerryksessä on syytä oppia tuntemaan edelleen kulttuureja ja ihmisiä ympäri maailman.

Tätä oppiani pyrin noudattamaan edelleen.

Jos jotain tuttua matkustamisessa on, mitä ennenkin on ollut, niin ruuhkat ja jonottaminen. Toisaalta ruuhkan tuntuhan tulee siitä, jos aikaa ei ole, ja on kiire paikasta toiseen.

Jos viime vuosina on vaadittu hyviä hermoja pysyä kotosalla, niin nyt vaaditaan sitä samaa tahtoa jonossa paikallaan ollessa.

Jotenkin en tässä uudessa maailmassa jaksa uskoa siihen, että lentoyhtiöiden ”kultakortti” -kerhon yliarvostus palaa enää työpaikoillekaan, ja varsinkaan omatoimisessa matkailussa.

Toisaalta liiallinen eristäytyminen omiin oloihin kaventaa maailmankatsomusta ja ei saa oikeaa kuvaa siitä, mihin maailma on menossa. Jotenkin korona-ajan jälkeen tarvitsemme ihmiskontakteja ja tässä karmeassa Euroopan myllerryksessä on syytä oppia tuntemaan edelleen kulttuureja ja ihmisiä ympäri maailman.

Pahin asia, mitä parin viimeisen vuoden aikana on etämaailmassa ollut, on tietyn luovuuden ja uusiin ihmisiin tutustumisen kulttuurin näivettyminen.

Etämaailma on omiaan suorittamistilassa olemiseen, ja onnistuu parhaiten hyvien tuttujen kesken. Uusiin ihmisiin tutustuminen ei ole lähellekään sama kameran kautta kuin nähdä ja aistia toinen ihminen samassa tilassa.

Kun ihmisen on kerran nähnyt, on yhteistyötä paljon helpompi jatkaa sen jälkeen etänä.

Tämä kesä tuntuu olevan uuden elämän aikaa – Ei ole väliä sataako vai paistaa. Matkustaako vai onko kotona.

Olemme huomanneet jälleen, että olipa muutos mikä vain, niin lopulta elämä jatkuu ja uusia tapahtumia tulee.

Tänä kesänä ei ole enää pelkoa tapahtumien peruuntumisista ja uskaltaa jo hieman vapaammin kulkea eri paikoissa. Nautitaan kesästä tässä ja nyt.