Eliisa Moilanen Vanhan Varkauden Taideniityssä insinöörikin on luova

Maaliskuussa Vanha Varkaus -ideakilpailun voittanut Taideniitty-kollektiivi otti haasteen vastaan ostamalla Niittylä II tunnetun rakennuksen. Ryhdyimme sanoista tekoihin ja saimme omaksemme, tai filosofiamme mukaisesti tilapäisesti lainaan, yli 100-vuotiaan puutalokaunottaren.

Talossa on yhdeksän huoneistoa, 14 entistä hellahuonetta ja neljä parihuonetta, yhteensä 750 neliötä.

”On eri asia asua talossa kuin taloa”. Taloa asuen koemme, että meillä on velvollisuus jättää talo aikanaan paremmassa kunnossa seuraavan sukupolven käsiin kuin mitä sen itse saimme.

Taideniityn avajaiset oli suunniteltu vapuksi. Aikaa ei ollut hukattavaksi. Luuttu käteen ja pensselit heilumaan.

Uskomme, että Vanha Varkaus on ainutlaatuinen ja kansainvälisestikin vetovoimainen.

Avajaispuheessa kuulimme, kuinka Niittylä -kortteli oli aikoinaan todella haluttu ja tavoiteltu asuinpaikka. Taloja pidettiin jopa vähän liian hienoina työväestölle. Erityisesti rappukäytävien ihastuttavat kaari-ikkunat ja sähkövalaistus nousivat aikansa puheenaiheeksi.

Avajaispäivänä talossa vieraili yli 200 kävijää. Toukokuun näyttelyvierailta kuulimme jo monta aikalaistarinaa, ja niitä toivomme kesän aikana lisää. Erityisen kiinnostavia ovat tarinat, kuinka Niittylöissä on asuttu ja eletty eri vuosikymmeninä.

Varkauden kaupungin strategiassa matkailua ja matkailijoiden tuomia euroja pidetään tärkeinä mutta ilman konkreettisia tekoja strategia ei muutu todeksi. Strategia on verbejä, teon sanoja. Käytännössä usein sellaista fyysistä tekemistä, jota nykyisenä tietotyön aikakautena tunnutaan arvostavan aivan liian vähän.

Tuntuu, että fyysisen työn tekeminen ei enää kiinnosta. Kuinka moni opettaa lapsilleen edelleen, että ilmantyön tekemistä ei maailmassa pärjää? Niittylöissä arvostettiin työtä ja ahkeruutta.

Myös Taideniityn avajaisia edeltävät viikot olivat kirjaimellisesti täynnä työtä. Kiitos teille kaikille, jotka ahkeroitte kanssamme!

Taideniityn myötä tämäkin insinööri on huomannut olevansa luova. Luovuus kukkii taidetalon seinien lisäksi myös luovana ongelmanratkaisuna vanhan talon ominaispiirteiden kanssa. Yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja erilaisten osaamisten yhteen saattaminen on Taideniityn ja Vanhan Varkauden toimijoiden vahvuus.

Jatkamme ponnisteluja yhdessä tärkeiksi kokemiemme asioiden eteen. Elinvoima on myös keskinäistä luottamusta. matkailukohde. Sen eteen kannattaa ponnistella ja tehdä kovasti töitä.

Nuorten Yrittäjien kesäkahvila Fifty-Fifty Cafe Niittylän, Taideniityn ja ihastuttavan Väinölän kesänäyttelyiden myötä toivomme kaikkien, sekä kaupunkilaisten että matkailijoiden, löytävän ainutlaatuisen Vanhan Varkauden. Tervetuloa tutustumaan!

Kirjoittaja on Keski-Savon Yrittäjänaisten puheenjohtaja ja Vanhan Varkauden aktiivi.