Matti Itkonen Savo ja Varkaus ovat mielimaisemani olennaisia ainesosia

Mielimaisema merkitsee lempi- tai suosikkimaisemaa. Se voi tarkoittaa myös ihmisen sisintä olemusta. Kenties se joskus on sama asia kuin sielunmaisemakin.

Voitaneen puhua niin ikään mielenmaisemasta. Juuri monimerkityksisyys tekee sanasta mielimaisema monikäyttöisen ja kiinnostavan.

Savo ja Varkaus ovat mielimaisemani olennaisia ainesosia. Niihin yhdistyy paljon muisti- ja mielikuvia. Ehkä niitä voi siksi pitää osana perimmäisintä olemustanikin. Olisikohan tässä kohdassa mahdollista puhua myös sydämenmaisemasta? Ainakin se tuntuisi tarkoittavan jotakin samankaltaista kuin kotikontumaisema.

Onko mielimaisema tietty paikka Varkaudessa? Vai voiko olla olemassa lukuisia mielimaisemia? Sanoisin, että jälkimmäinen on totuudenmukaisempi kysymyksenasettelu. Mitkä ja millaisia sitten ovat omimmat maisemani Varkaudessa?

Usein mielimaisema on muistojen maisema. Siihen liittyy viljalti erilaisia, koettuja asioita. Ajassa taaksepäin katseltaessa muistomaisema saattaa muuttua onnenmaaksi. Sinne kaivataan. Siellä vallitsi onnenaika. Ihminen tuntee voimakasta kaihoa menneeseen. Silloin nykyaika esittäytyy usein ahdistavana.

Nostalgiassa ikävöidään entisyyteen. Utopiassa odotetaan haavemaan toteutumista. Koulut, kirjastot ja virtaavat vedet kuuluvat menneisyydessä sijaitseviin mielimaisemiini. Tehtaan koulun edessä oleva aukio ja tähtitaivaiset pakkasillat: luistelin ja hiihdin koulutovereideni kanssa huolet olemattomiin. Kesäisin kenttä oli värikylläinen vainio. Nuo kuvat kulkevat mukanani edelleen.

Päiviönsaari, Antinpuisto ja lyseo: ilman niitä ei olisi nykyminääni. Kämäri, Ämmäkoski ja Tyyskä ovat myös piirrelleet ääriviivoja sisimpään olemukseeni. Sen vuoksi niitäkin käy kutsuminen mielimaisemikseni Varkaudessa. Muistoisia paikkoja ne ovat.

Kun juna lähestyy Varkauden asemaa, alkaa muistikuvien aika. Entisyyden hetket kulkevat silmieni editse. Tai tietysti muistot vaeltavat sisimmässäni, mielensilmieni ohitse. Samalla mielimaisema kerrostuu ajallisesti. Junan ikkunasta näen halki useiden nykyisyyksien. Aikatasot asettuvat limittäin. Kuuluu menneen ääniä, myöhäistä puhetta, kadonneita sanoja.

Junan pysähtyessä asemalla olemassaolo ohenee: aika muuttuu yksitasoiseksi. Silti rautatieaseman miljöökin merkitsee mielimaisemaani. Lähdöt ja eritoten paluut ovat tulvillaan läheisiä ihmisiä. Asema on muistoissani aina lämminhenkinen paikka. Sininen juna kuljetti minut akateemiseen maailmaan. Se oli sivistyksen, kultivoituneisuuden kulkuneuvo. Minulle se edusti ja edustaa yhä uutta aikaa, tiedon ja tieteen tulevaisuutta.

Ilmiselvästi mielimaisema on myös lapsuuden ja nuoruuden maisema. Ehkä se juuri sen tähden onkin lempimaisema, ihmisen syvimmän olemuksen tyyssija. Ajallinen Varkaus on ajaton Varkaus: kotikontuisuuteni ikiaikakuva.

Kirjoittaja on FT, KT, kulttuurikasvatuksen dosentti, opetusalana kirjallisuus- ja kulttuurikasvatuksen filosofiset kysymykset Jyväskylän yliopisto.