Risto Husu | Kuka maksaa hyvinvointialueiden kustannukset?

Vuosikausia kestänyt sote-sekoilu on saatu jonkinlaiseen päätökseen ja hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa. Alunperin kaavailtu viisi aluetta paisui kahdeksikymmeneksi. On perustettu työryhmiä, lautakuntia, seurantaryhmiä ja toimikuntIa.

Tuhatlukuinen luottamushenkilöjoukko on aloittanut työnsä tässä uudessa hallinnon portaassa. Apparaatissa, jonka piti varmistaa palvelut tasapuolisesti kaikille ja säästää sekä alentaa kustannuksia.

Nyt keskeisin keskustelunaihe tuntuu olevan palvelujen häviäminen pieniltä paikkakunnilta ja kustannusten karkaaminen.

Uusia virkoja perustetaan vauhdilla ja paljon. Mediasta on voitu lukea todella kovasta palkkatasosta ja luottamushenkilöpalkkioista.

Kuten eräs luottamushenkilö minulle totesi: ”Siellä sentään maksetaan kunnon korvaukset”.

Ja rinnalla toimii edelleen muun muassa vanhat maakuntaliittojen hallintohimmelit omine kustannuksineen.

Hyvä kysymys on, tehostuuko ja paraneeko toiminta todella niin paljon, että kerrottuun palkka- ja kustannustasoon on varaa? Työtä tekevät pitkälti entiset virkamiehet aiemmista organisaatioista ja lisääkin palkataan. Toki aivan eri palkkatasolla kuin aiemmin.

Kuka tämän kaiken maksaa?

Tekee mieli siteerata Tuntemattoman Lahtista kun kaveri kyselee mitä edessä mahtaa olla, kuka siellä pulisee: ”Mitäpä luulet, ketäpä veikkaisit”?

Kirjoittaja on Varkauden kaupunginhallituksen jäsen, Navitas Kehitys Oy:n hallituksen puheenjohtaja (kok.)