Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Katja Kytölä Minä palaan usein Varkauteen: Kesäaamut torilla ovat ihan luksusta

Vietin kolme viikkoa Varkaudessa remonttievakossa. Olen elänyt 35 vuotta Varkaudessa ja yhteensä yli 15 vuotta muualla. Minulla on Varkaudessa ”mökki”. Niin on myös lapsuudenystävälläni – samassa talossa. Kasvoimme Kuoppakankaalla naapuruksina 4-vuotiaista ja jälleen pääsimme naapureiksi.

Mökillemme on tie perille, sähköt, sisävessa ja juokseva vesi. On kaikki mukavuudet, uimaranta vieressä eikä torillekaan ole pitkä matka. Täydellistä!

Tänne on hyvä tulla rauhoittumaan etelän kiireisestä vilskeestä. Ei etelässä missään saa aamupalaa viidellä eurolla elävän musiikin soidessa, mutta täälläpä saa. Kesäaamut torilla ovat ihan luksusta. Ja jos illalla ei ole nähnyt ihmisvilinää Varkauden paikoissa, niin torilla kyllä näkee!

Olen kävellyt todella paljon. Olen käynyt ihmettelemässä konkurssiin mennyttä rivitaloa, jossa perheemme asui minun syntyessäni. Olen kummastellut, kuinka pikkiriikkinen on valtava jättiläiskivi, jolle lapsena kiipesimme. Kuinka lyhyitä välimatkat ovat, kuinka metsittynyt on kenttä, jolla lapsena luistelimme! Iso ja pitkä pulkkamäki onkin ihan loiva rinne.

Tunsin haikeutta katsellessani lapsuuteni maisemia. Mielikuvissani ne ovat paljon upeammat, elävämmät ja monipuolisemmat.

Koulukin on muuttunut. Se, missä aloitin ala-asteen, on nyt yläaste ja päinvastoin. Lukiotani ei enää ole olemassakaan. Eikä sairaalaa, jossa synnyin ja jossa oma esikoiseni syntyi.

Osa minusta elää aina Varkaudessa.

Onneksi paljon tuttua on kuitenkin jäljellä. Tehtaat, kanava, vesitorni, keskuskenttä, Puurtilan silta, kaupungintalo ja kirjasto.

Kun olin lapsi, kirjasto oli Kauppakadulla. Sen aulassa oli pyörivät tuolit, joissa oli hauska keikkua. Nykyisen pääkirjaston paikalla oli päiväkoti. Se oli ruskea puutalo, jonka pihassa kasvoi tammia. Kävin tuolla esikouluni. Sieltä mieleeni ovat jääneet juuri pihan tammenterhot, kiipeilyteline ja askartelemamme Lappi-aiheinen työ, johon liimattiin poron karvaa.

Kävin nyt pääkirjastossa. Löysin Varkauden kaupunginkirjaston kirjoituskilpailun antologian Varkaus kirjoittaa vuosilta 1966–1969. Tuossa antologiassa oli isoenoni Lauri Raitosuon (os. Rif) palkittu kirjoitus nimeltä Rationaalista Rakkautta. Kirjoitus on katkelma hänen kirjoittamastaan näytelmästä.

En tiennyt, että Lassi-eno kirjoitti. Hän kyllä kirjoitti puhtaaksi isänsä palopäällikkö Emil Rifin muistelmat. Mutta en tiennyt Lassin olleen luova.

Lapsena ja nuorena häntä kuunteli hyvin mielellään. Lapsena pelasin hänen kanssaan sulkapalloa Puurtilassa sukumme kesäpaikassa. Hänellä oli paljon kiinnostavia mielipiteitä ja hän oli keskustelija.

Ahmin Rationaalista Rakkautta tekstin ja hämmästyin! Näytelmä kertoo robotin, sähköaivojen kehittämisestä rakkauden tunnistamiseen. Tunsin suorastaan kylmiä väreitä, sillä olen itse teknologiayrityksessä kehittämässä tekoälyä lähisuhdeväkivallan uhrien tueksi ja juuri rakkauden tunnistamisestahan siinäkin on kyse.

Ja kuinka 1960- luvulla on voitu edes kuvitella tekoälyä? No, kuvittelimmehan mekin lapsena, että kuinka hauskaa olisi, jos olisi näköpuhelin!

”Voltti tietää avioliitosta vain sen, mitä sille syötämme. Siksi sille on annettava perustiedotkin. - - Mitä perusteellisemmat tiedot Voltille annetaan, sitä parempi mahdollisuus on saada oikea vastaus. Ja kyllä sillä vain on merkitystä, että miehen ei tarvitse nousta varpailleen, kun suutelee vaimoaan. Sehän voisi synnyttää kompleksin....Tässä on nyt oikeastaan muuan alaongelma, niin sanoakseni. Se suuri rakkaus, nääs. Kuinkas me sen otamme mukaan. Jos se otetaan, ja täytyyhän se ottaa, meillä täytyy olla jotain konkreettista, jotain kriteerejä käsitellä sitä.” Aivan kuin Lassi olisi todellakin tiennyt tekoälyn kehittämisen lähtökohdat.

Nämä esipolveni kirjoittamat sanat mielessäni, kymmenet kuvat nyky-Varkaudesta puhelimessani ja lämmin tuttuuden tunne sydämessäni palaan Espooseen. Osa minusta elää aina täällä – niin kuin edesmenneistä rakkaistanikin.

Ja minä palaan. Palaan usein: onneksi on mökki. Ensi kerralla pääsee jo torikahville.

Kirjoituksesta julkaistiin alkuosa Warkauden Lehdessä 17.5. koska teknisen ongelman vuoksi lehden toimitus sai tuolloin vain osan tekstistä.