Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Leena Salo Kauniit huoneet, pikkuruutuiset ikkunat, hellat ja pönttöuunit

Ryynänen kulki keväänkosteita katuja nauttien kevätsateen jälkeen jättämästä tuoksuviitasta. Tuo tuoksu oli Ryynäsen mielestä yksi parhaista varsinkin, kun mustarastas luritti siihen lisukkeeksi oman sävelkulkunsa. Nyt sitä eletään vuoden parasta aikaa: ajatus, askel ja mieli ovat keveimmillään, ajatteli Ryynänen ja poikkeaa vanhojen talojen pihoille.

Talot olivat aiemmin toimittaneet työläisten asuntojen virkaa – hellahuone ja perheellisillä vielä kamari, jossa pönttöuuni lämmön lähteenä. Lapsia oli temmeltänyt pihamailla sata päin.

Ryynänen sulkee silmänsä ja on melkein kuulevinaan, kuinka keittiön ikkuna aukeaa jostakin ja sieltä huudetaan: Syömään!

Sittemmin talot jäivät tyhjilleen tai melkein tyhjilleen kunnes kaupungissa ponnistauduttiin asuntomessujen järjestäjäksi. Silloin koko alue sai uuden elämän. Taloja kunnostettiin ja niiden vierelle rakennettiin atmosfääriin sopivia uusia asuinrakennuksia. Kaikki asunnot täyttyivät uudesta elämästä ja ihmiset viihtyivät.

Näin muistelee Ryynänen kulkiessaan keltaisten kauniiden rakennusten pihapiirissä. Istahtaa sitten hetkeksi miettimään penkille. Voi kun onkin ihastuttava paikka. Kuinkas se sitten menikään?

Ryynänen kilistää onnea talolle, taiteilijoille, uudelle elämälle ja marssii sitten ihastelemaan taidetta ja talon sisäistä arkkitehtuuria.

Rakennukset todettiin yhtäkkiä asuinkelvottomiksi pitkällisten tutkimusten jälkeen ja ihmiset häädettiin pois niistä vanhemmista 1910-luvulla rakennetuista asunnoista. Olikohan se ihan niin, että huonekalutkin joutuivat heittämään pois?

Ryynästä puistattaa ajatus ja keväinen koleus. Parasta jatkaa matkaa. Samassa hän huomaa, että erään talon, joka lukeutuu alueen vanhimpiin, eteen on kokoontunut joukko ihmisiä. Näyttää kuin siellä juhlittaisiin.

Ryynänen ei ole arkalan poikia, joten mukaan vaan. Oitis saa hän lasin kuohuvaa ja huomaa olevansa Taidetalon avajaisissa.

Kappas, nythän minua onni potkaisi, myhäilee Ryynänen ja jää kuuntelemaan puhujaa, joka kertoo, mitä kaikkea tuohon vanhaan, hylättyyn taloon on sisällytetty: taiteilijoiden asuntoja, työtiloja ja näyttelytiloja, jopa kahvila.

Hienoa, ajattelee Ryynänen kilistää onnea talolle, taiteilijoille ja uudelle elämälle. Marssii sitten ihastelemaan taidetta ja talon sisäistä arkkitehtuuria. Kauniita huoneita pikkuruutuisine ikkunoineen, helloineen, pönttöuuneineen ja yläkerrassa niin tavattoman kauniit ikkunasyvennykset, ettei Ryynänen oikein malttaisi pois lähteä. Taidekin vetää miehen mielen hartaaksi, että meillä onkin näin hieno helmi.

Mitähän Ryynäskä sanoisi, jos oli mukana, juolahtaa Ryynäsen mieleen ja siinä samassa eräs tuttava pukkaa Ryynästä kylkeen ja kysäisee, että mitäs pidät? Kilvan kehuvat siinä paikkaa ja tapahtumaa.

Sitten perinteisesti paikalle ilmaantuu se pahanilman lintu, joka ryhtyy muistelemaan taloissa todettua hometta, häätöjä, kustannuksia ja velkoja. Kuka nyt ottaa vastuun altistumisista, kustannuksista ja veloista? Mihin se home yks kaks katosi, kysyä napauttaa piikikkyyttä äänessään.

Ryynänen laittaa itseään sivummalle mutta ei ennätä paeta riittävän kauas keskustelusta, kun joku jo kysäisee, että mitäs mieltä sinä Ryynänen tuosta homeesta olet? Ryynänen ei ole valmistutunut vastamaan ja onneksi ei tarvitsekaan sillä keskustelu yltyy niin kiivaaksi, ettei hänen mielipidettään kukaan kaipaakaan.

Hiljalleen hän hivuttautuu kotimatkalle. Kulkiessaan hän pohtii vielä käytyä keskustelua ja toteaa sitten mielessään, että pitänee käyttää Ryynäskää tuossa talossa sillä hänen nenänsä on homeen suhteen tarkempi kuin varsinaisen homekoiran. Täytyy myös kysäistä, mitä mieltä rouva on koko rakennuskompleksia kohdanneesta häilyvästä päätöksenteosta.

Senpä kysymyksen Ryynänen tekeekin heti, kun kotiin pääsee. Mitä Ryynäskä vastaa? Se onkin jo toisen tarinan paikka.

Kirjoittaja on varkautelainen eläkeläinen.