Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Merja Turunen Lähellä valmistettu on melkein kuin omin käsin tehty

Kävin viikolla keikalla paikallisessa yrityksessä. Yritys oli saamassa lauantaina maakunnallisen palkinnon, ja valmis juttu on toisaalla tässä lehdessä.

Vuosikymmenten mittaan olen käynyt aika monessa varkautelaisessa ja lähistön firmassa. Olen jutellut yleensä toimitusjohtajan kanssa, usein monen muunkin. On istuttu neuvotteluhuoneessa, ja sen perään on käyty kurkistamassa tuotantoa. Tuotannon puolelta on saanut myös mukavimmat kuvat, vaikka joskus on pitänytkin miettiä yrityksen ihmisten kanssa tarkkaan, mistä suunnasta ja kohdasta kuvan voi ottaa, jotta firman tai sen asiakkaiden salaisuudet eivät vaarannu. Aina tähän on löytynyt ratkaisu, ja kiitos kuuluu tietysti yrityksille, jotka ovat luottaneet meidän toimittajien ammattitaitoon.

Koskaan ennen en kuitenkaan ole lähtenyt juttukeikalle niin, että mukanani on ollut yrityksen valmistama tuote.

Menin siis entiselle Eiserin hallille tekemään juttua siellä toimivasta Dream Circus Oy:stä päälläni heidän valmistamansa takki. Olen ostanut sen omalla rahalla vuosia sitten, pitänyt sitä kesät talvet, sisällä ja ulkona, sitä ovat koetelleet kissojen ja koirien kynnet, risut ja männynkävyt. Ohjeiden vastaisesti olen pessyt sitä 60 asteessa, mutta kuivausrummussa vaate ei ole käynyt, koska sitä meillä ei ole.

Jopa kaltaiselleni huonosti pukeutuvalle täti-ihmiselle vaate on kuitenkin henkilökohtainen asia, joka on suoraan omalla iholla.

Tämä ei ole maksettua mainontaa, vaan omakohtainen havainto: ostaessa vaatteen hinta toki tuntui kovalta, mutta kovan käytön ja käsittelyn jälkeenkään siinä ei ole mitään vikaa. Edes nappia ei ole tarvinnut ommella uudestaan.

Tässä ilmastossa kaikki meistä joutuvat käyttämään vaatteita. Osa nauttii uusien ostamisesta ja kiinnittää pukeutumiseensa paljon huomiota. Minä en kuulu heihin. Ostan vaatteita silloin kun on pakko, mielellään kirpputoreilta, ja yritän etsiä sellaisia, jotka ovat mukavia päällä, käytännöllisiä, miellyttävät omaa silmää ja ovat sillä tavalla ajottomia, että ne eivät heti näytä vanhanaikaisilta. Väreistä olen tarkka – jos sävy on väärä, muuten sopiva vaate jää hankkimatta.

Joskus harvoin olen tietoisesti sijoittanut uuteen ja kalliiseen vaatteeseen. Joko sille on ollut erityinen tarve juuri silloin, tai sitten olen ollut muuten vain vakuuttunut siitä, että tähän kannattaa satsata.

Todennäköisesti kehumani takki olisi jäänyt ostamatta, jos siinä olisi lukenut Made in Kaukomailla, vaikka hinta olisi ollut puolet siitä mitä silloin maksoin. Jopa kaltaiselleni huonosti pukeutuvalle täti-ihmiselle vaate on kuitenkin henkilökohtainen asia, joka on suoraan omalla iholla.

Ja kun löytyy lähellä tehty, kaikki omat kriteerini täyttävä tuote, ainakin minä olen ollut valmis sellaisesta maksamaan. Takkini tuntuu melkein siltä kuin olisin itse sen tehnyt, kun työmatkani varrella näen paikan, jossa se on ommeltu.

Pikamuoti on viime aikoina ollut paljon esillä, ja entistä useampi tiedostaa, millaisia ongelmia lähes kertakäyttöisiin vaatteisiin liittyy. Puuvillan kasvatus vaatii paljon vettä ja kemikaaleja, ja sen suurtuottaja Kiina käyttää teettää uiguurialueiden viljelmillä poliittisilla vangeilla orjatyötä.

Useimmat keinokuidut ovat käytännössä öljyjalosteita, värit ja muut käsittelyaineet vaarantavat työntekijöiden terveyden, ja monen köyhän maan rättitehtaat ovat hengenvaarallisia surmanloukkoja.

Kaiken päälle tekstiiliteollisuuden hiilijalanjälki on valtava – ja mitä lyhyemmän ajan vaatetta käyttää, sitä suuremmaksi se kasvaa.

Lähellä tehty vaate on siis kestävä monessakin mielessä.