Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Raimo Pakarinen Maksalaatikko ja hernekeitto tulivat tutuksi – Hengissä siitäkin selvittiin, toisin kuin Juice lauloi

Niin vaan tie vei tavoitteeseen. Pääsin Jyväskylän Teknilliseen opistoon insinööriksi opiskelemaan. Könönpellon poika tempaistiin pelloilta, rannoilta Jyväskylän kaupunkiin opiskelemaan. No, tuttu oli kaupunki jo armeija-ajoilta.

Uusi maailma aukesi. Alku meni ihmetellessä. Juuriltaan reväisty nuorukainen haki paikkaansa. Opiskelu sujui, alkuun ehkä liiankin hyvin. Se jäi kuitenkin kuriositeetiksi. Elämän koulu otti leijonan osan.

Suutari- ja kirvesmiesisäni ei juurikaan kyennyt poikaansa evästäämään opin tielle. Muistanette mitä hän aikanaan sanoi. Opiskelunne ei jää rahasta kiinni, siinä kaikki.

Opiskelijaelämä oli tuolloin, kuten tänäänkin, oheistoimintaa täynnä. Keskiviikon lauluillat, Raatikellarin yökerho, Ruutin kahvila ja niin edelleen. Kavereiden kanssa elin elämää, jota en ollut vielä saanut maistaa.

Kitarani kanssa vietimme illan jos toisenkin ravintola Kierteessä opiskelukavereiden kanssa jammaillen. Hotelli Laajavuoren yökerhosta tuli olohuoneeni. Rentukan illanvietot tulivat tutuksi. Sairaanhoito-oppilaitoksen illanvietot olivat kohokohtia. Sinne insinööriopiskelijat aina kutsuttiin.

Kirkkopuistossa oli salaperäisiä tyyppejä outoine antimineen. Pitihän sitäkin maistaa. Ei ollut minun juttuni. Kaikkea vaan piti kokeilla!

Opettajamme, tekniikan tohtori Heikki Puolakan luennot pitivät kuitenkin opiskeluintoa yllä. Kaikesta muusta huolimatta kiinnostus tekniikkaan säilyi. Jälkensä jätti ja tulevaan valmensi. Heikin syyksi lasken senkin, että ymmärrän nyt Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian salat.

Heikillä oli sarkastiseen tyyliinsä aika-ajoin todeta, että tästäkö rupusakista pitäisi insinöörejä tehdä? Heikki oli motivoinnin mestari!

Elämäntapani otti veronsa, kihlattuni kaikkosi. Jotakin tuosta olisi voinut opiksi ottaa. Mutta ei, oppirahoja oli jo langennut maksettavaksi.

Muistan kerran, kun eräs maanantaiaamu tulin Varkaudesta junalla Jyväskylään. Ajattelin Jyväskylän asemalla, että kouluun ehditään ensi viikollakin. Näin tuumien jatkoin matkaa Tampereelle, eräs Juhani Juankoskelta kumppaneideen samassa ravintolavaunussa ja siitä sitten jatkoin Helsinkiin.

Siellä pörräsin viikon. Opintolainaa oli vielä plakkarissa.

Kerranhan täällä eletään, näin silloin ajattelin. Häntä koipien välissä takaisin Jyväskylään, rahattomana. Maksalaatikko ja hernekeitto tulivat tutuksi. Hengissä siitäkin selvittiin, toisin kuin Juice lauloi.

Isäni, suoranuottinen veteraani totesi kerran kotiin tullessani, tuotakaan ei enää näe muulloin kun siltä on rahat tai tupakat loppu. Totta ”toinen” puoli. Nautinnot ajoivat tiedonjanoni ohi. Onneksi äly ei jättänyt.

Lienee sanomattakin selvää, että alkoholi väritti opiskelijaelämääni tuolloin enenevässä määrin. Vietin railakasta elämää välittämättä tulevasta. Opiskelu sujui, kangerrellen. Kerran jos toisenkin tulin aamulla tunnille nukkumatta silmällistäkään.

”Pysäkille” kuitenkin pääsin. Olin automaatioinsinööri tietämättä mitä insinöörin tulisi tietää. Siitä sitten työelämään. Tuolloin ei tarvinnut hakea työpaikkaa, jokaisella oli paikka valmiina. Minulla se oli Ahlströmin paperitehdas Varkaudessa. Sinne kunnossapitoinsinööriksi. Elämäni oli ottanut suuntansa.