Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pirjo Raittila | Homo homini lupus: Itsekkyys ja vallanhimo kasvaa syödessä

Ihminen on ihmiselle susi. Tämä vanha sanonta tulee vaistomaisesti mieleen tänä aikana, kun lukee lehtiä ja katsoo ajankohtaisohjelmia.

Miksi? No, ei tarvitse kuin seurata, mitä Euroopassa, Ukrainassa tapahtuu.

Sanonta esiintyy jo vuosina 200–180 -luvulla eaa (ennen ajanlaskun alkua) roomalaisen näytelmäkirjailijan Plautuksen näytelmässä Asinaria.

Mutta onko ihminen muuttunut noista ammoisista ajoista? Ei! Tämä sota on osoitus siitä.

Mutta asialla on myös toinen puoli, niin kuin kaikilla asioilla. Hirvittävän itsekkyyden ja vallanhimon vastapainona ihmiset ovat heränneet: avustuksia viedään Ukrainaan, haetaan ihmisiä turvaan, järjesteään keräyksiä, hyvätekeväisyyskonsertteja, valmistaudutaan ottamaan vastaan turvapaikanhakijoita. Nopealla aikavälillä maailman viisaat ovat kokoontuneet keskustelemaan.

Koko läntinen maailma on yhtä mieltä siitä, että sotatoimet on lopetettava! Asetetaan talouspakotteita. Mutta purevatko ne? Kuitenkin minua ilahduttaa tämä yksimielisyys.

Itsekkyys ja vallanhimo kasvaa syödessä.

Itsekkyys tietyssä määrin kuuluu ihmisen perusominaisuuksiin. Se juontaa juurensa ihmisen esihistoriasta: pysyäkseen hengissä ihmisen oli oltava itsekäs.

Nyt ei ole enää kysymys siitä! Pikemminkin syömme ja kulutamme itsemme sairaiksi.

Kun maapallo alkaa täyttyä, köyhtyä ja voida huonosti, itsekkyyden sijaan pitäisi tulla jakaminen. Vähästäkin voi jakaa.

Aikaa laskiaisesta pääsiäiseen kutsutaan kirkkokunnissa paaston ajaksi. T’änä aikana on hyvää jakaa sitä hyvää, mitä on saanut.

Kyllä Putinkin on kuullut kirkossaan ns. autuuden lauseen, jossa sanotaan: Autuaita ovat rauhantekijät... Mutta liekö kaikessa kiireessä unohtanut?

Valta ja rikkaus on vain lyhytaikaista. Niistä jokaisen on joskus luovuttava. Loppupeleissä olemme kaikki samalla viivalla: ei ole taskuja, vyötärölaukkuja. Kaikki, mitä olemme saavuttaneet tai jättäneet saavuttamatta, on vain savu, joka häviää.

Nyt kun kevät nostaa päätään, lumet sulavat, puut heräävät ja linnut saapuvat, olemme toivoa täynnä. Kohta vihreys valtaa alaa. Siitä iloitkaamme!