Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 16.3.2022 Mielenkiintoinen kritiikki: Vähintäänkin voisi olettaa, että tällaista arviointityötä olisi tekemässä myös kyseisen kunnan edustajat

Varkauden kaupunginhallitus ja Pohjois-Savon maakunnallinen arviointiryhmä ovat hyvin erimielisiä siitä, mitkä kohteet Varkaudessa pitää sisällyttää uuteen maakuntakaavaan modernin rakennusperinnön kohteina (WL 15.3.). Varkauden edustajaa arviointiryhmässä ei mukana ollut, vaan linjausta muun muassa ely-keskuksen Museoviraston ja Pohjois-Savon liiton edustajat,

Kaupungin mielestä vain Puurtilan asuntomessualue ja kaupunginkirjasto ovat uusista kohteista ja alueista maakunnallisesti merkittäviä ja tarpeen merkitä maakuntakaavaan. Kaupunki myös linjaa, että messualueella pitäisi sallia rakennuskannan uudistaminen alueen arvoja kunnioittaen.

Arviointiryhmä on löytänyt ison joukon rakennusperintökohteita: esimerkiksi Kiinanmuurin, Taulumäen päiväkodin, Könönpellon seurakuntakeskuksen, entisen Warkauden Lehden painotalon, Satakunnankadun omakotitalot ja Käpykankaan asuinalueen.

Kaupungin kritiikki on erittäin ymmärrettävää. Arvokkaan rakennuskannan suojelu on tietenkin tärkeää, eikä Varkauden kaupunki ole todellakaan onnistunut siinä niin kuin olisi pitänyt. Silti pitää olla tarkkana siitä, ettei alueiden kehittämistä vaikeuteta liikaa. Vähintäänkin voisi olettaa, että tällaista arviointityötä olisi tekemässä myös kyseisen kunnan edustajat.

Rakennusten runsas suojelu kunnissa, joissa väkimäärä laskee ja isoja rakennuksia jää käyttäjää vaille, pitäisi saada laajaan keskusteluun. Todellisuus ei ole sitä, että rakennusperintöä vaalittaisiin ja merkittäviksi luokitellut rakennukset pidettäisiin kunnossa. Todellisuus on valitettavan usein sitä, että rakennuksia ei ole varaa kunnostaa, ne jäävät tyhjilleen, eivät löydä uutta omistajaa ja rapistuvat vähitellen. Ehkä asiasta on hyvä keskustella Pohjois-Savossa.