Raimo Pakarinen Kerran Kämärin tanssilavalla minut nappasi kaunis tyttö, tanssittiin, lehdon siimeksessä käveltiin – Yhtäkkiä neito kysyi, saanko tehdä sinulle fritsun?

Niin sitten aloitettiin keskikoulu ”Lutikkalinnassa”, nyttemmin rappuset ja skeittipuisto. Koulun pihapuun alla eväitä syötiin, mehua ja suolamakkaravoileipiä. Päästiin oikean opiskelun alkuun. Jännittävä teiniys alkoi.

Sitten korkattiin Kuoppakankaan koulu. Koulumatka piteni puolella.

Parhaan kaverini, Kurolan Ahdin kanssa kisattiin, kuka ajaa pyörällä kouluun kovemmassa pakkasessa, -25 astetta oli tuolloin paperia. Linja-autoon ei menty suurin surminkaan, mahdollisuus tietysti oli. ”aloruK-ikämuluaT” oli linja-auto, jolla matkustettiin vain ääriolosuhteissa. Ruokarahaksi saamillamme roposilla käytiin kulmakaupasta pitkiä viinereitä.

Tytöt alkoivat kiinnostaa. Joskus koulusta kotiin lähtiessäni naapurikoulun tytöt vilkuttivat ujolle Beatles-tukkaiselle.

Kerran Kämärin tanssilavalla minut nappasi kaunis tyttö pääkaupungista. Tanssittiin, lehdon siimeksessä käveltiin. Yhtäkkiä neito kysyi, saanko tehdä sinulle fritsun? Sanoin joo? tietämättä mitä oli tulossa. No, niinpä hän liimautui kaulalleni jotain ”touhuamaan”.

Sisareni aamulla viehkosti hymyillen pälyilivät läikikästä kaulaani.

Konvat koulussa olivat kohokohtia. Siellä oli toinen toistaan upeampia tyttöjä minihameissaan. Ujolle miehen alulle painajainen mutta pakko oli mukana olla.

No, ei hätä ollut tämän näköinen. Isäni teki kiljua jota päivän päätteksi otti tuopin pari. Pitihän sitä minunkin salaa maistaa. Mukillisen jälkeen ujous katosi. Vihdoinkin olin löytänyt ”lääkkeen”. Crickeliksi se kavereiden kanssa ristittiin kahvipurkin etiketin mukaan.

1966 kuulin Bluesia ensimmäisen kerran, John Mayall / Bluesbrakers. Jotain liikahti sisälläni! Rakensin ullakkohuoneeseemme soitto- ja kuuntelusopen kelanauhurin ja rakentaman kaiuttimen kera. Kuuntelin musiikkia, ilta toisensa jälkeen, jälkensä jätti.

Sähkötekniikka alkoi myös kiinnostaa, Pikkujättiläisenkö syytä? Rakensin sähkömoottorin. Sitä ihmettelivät kouluissaan oppilaat fysiikan tunneilla. Siitä se ura alkoi muotoumaan. Rautiaisen Heikin kanssa teimme ampumalangoista sähkötyslinjan talojemme välille. Morse-aakkoset tulivat tutuksi.

Rakensin myös 360˚ maapiksit, jolla voitiin ampua kiviä ympäriinsä. Könönpellon Leonardo da Vinci oli toimessaan.

Kesäisin olin juoksupoikana Työnvoiman kaupassa Könönpellossa. Palkkaa sain 165 markkaa kuukaudessa. Sain kuskata kolmipyöräisellä ostoksia ympäri kylää.

Kerran kauppaan tuli laatikollinen kananpoikia (eläviä) toimitettavaksi asiakkaalle. Läksin kaakattavan kuorman kanssa Suurellesuolle. Mökin pihaan oli jyrkähkö, kuoppainen alamäki. Kananpojat kaakattivat. Kurvasin pihalle reippaalla vauhdilla. Heitin kopan rappusille. Mökin mummo ei päästänyt minua pois, ennen kuin oli tarkastanut tipujen kunnon. Kaikki olivat elossa. Vikkuvin silmin piipittäen kiittivät minua kyydistä.

Matematiikkaa opetti meille evp kapteeni. Kerran, kysymyksensä jälkeen osoitti erästä tyttöä vastaamaan. Tyttö kiemurteli hitaasti tuolistaan. Tämä ei evp kapteenille käynyt. Huusi ”ULOS”! Niinpä tyttö singahti luokasta. Tunnin jälkeen ihmettelimme missä luokkatoverimme? Löytyi pihalta värjöttelemässä. Otti komennon kirjaimellisesti.

Sanomattakin selvää että meistä tuli hyviä kamuja evp kapteenin kanssa. Matematiikka oli mieliaineeni.

Kerran luokkaamme astui tyylikäs nainen. Ruskea jakkupuku, villahuivi harteilla, harmaata ohimoilla. Varmasti yli 45-vuotias, siis ikäloppu. ”Huuhkajaksi” hänet olivat ristinneet. Opetti meille äidinkieltä. Inessiivit, elatiivit, illatiivit tulivat tutuksi. En ymmärtänyt, missä näitä tarvitaan? Nyttemmin tiedän.

Koulu meni jokseenkin hyvin. Algebra ja geometria oli mieluisaa. Olen nyttemmin selättänyt myös Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian, näin tuttu ja turvallinen Newton jäi historiaan. Englannin kielestä jäin luokalleni. Myöhemmin, Amerikan vuosieni jälkeen ei sekään harmittanut.

Seuraava kesä meni uittotöissä hinaajalla. Mietin nipuilla kuumeisesti, mitä seuraavaksi?

Muistan elävästi syksyisen päiväni tukkinipuilla hinaajan perässä, kaverini läksivät lukioon. Kippari kyseli, mitä helvettiä sinä täällä teet? Molemmat sitä ihmettelimme? Kaipa minullekin on jotain varattu.

No, olihan sitä.