Näkökulma Matti Semi Työkanava Oy on uusi askel työllistämisessä – osatyökykyisten pääsyä työmarkkinoille helpotetaan

Työllisyyspolitiikassa keskitytään vihdoin osaamisen, työolojen ja työkyvyn parantamiseen. Tämä hallitus ei edusta ajattelua, jossa ihmisiä kyykytetään, pompotellaan ja ajatellaan, että jokaisen on pärjättävä vain omillaan. Tästä esimerkkinä on uusi, kokonaan valtion omistama Työkanava Oy. Sen tavoitteena on työllistää heikoimmassa asemassa olevia osatyökykyisiä ja tukea heidän siirtymistään avoimille työmarkkinoille.

On hienoa, että osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä otetaan tällainen ryhtiliike. Vasemmistoliiton mukaan täsmätoimia tarvitaan erityisesti nuorten, pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten työllistämiseksi. Viime kädessä julkisen sektorin tulisi taata työpaikka osatyökykyisille ja yli vuoden työttömänä olleille.

Työkanava Oy:n kautta edistetään työllisyyttä helpottamalla osatyökykyisten pääsyä työmarkkinoille. Hallitus tukee kaikkien oikeutta työhön, omien vahvuuksien hyödyntämiseen, toimeentulonsa hankkimiseen, yhteisöllisyyteen ja syrjäytymisen välttämiseen. Kysymys on ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Osatyökykyiset ovat hyvin moninainen ryhmä, ja yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen on varattava riittävästi resursseja.

Tällä hetkellä Suomessa on noin 50 000 – 60 000 vähintään osittaiseen työskentelyyn pystyvää ja vammaista henkilöä, jotka haluaisivat tehdä työtä. Heistä noin puolet ei ole onnistunut työllistymään lainkaan. Hankalimmassa asemassa ovat ne, joiden työllistymismahdollisuuksia vähentävät vamman tai sairauden lisäksi yli 55 vuoden ikä ja matala koulutustaso.

Työkanava Oy auttaa erityisesti osatyökykyisiä, joille välityömarkkinat ovat viimeinen mahdollinen vaihtoehto. TE-toimisto tekee kokonaisarvion ja ohjaa palveluun, kun kaikki muut keinot on käytetty.

Työntekijät palkataan suoraan yhtiön palvelukseen työsuhteeseen. Henkilön palkkaus ja muut työehdot määräytyisivät työlainsäädännön ja sovellettavan työehtosopimuksen mukaisesti. Työ on ensisijaisesti avustavaa työtä ja suorittavia tehtäviä esimerkiksi suurkeittiöissä, rakennusalalla, puhdistuspalveluissa ja hoivatehtävissä.

Työkanava keskittyisi ainakin alussa välittämään työntekijöitä muiden työnantajien palvelukseen. Lakiesitys kuitenkin mahdollistaa myös yhtiön tuotannollisen toiminnan ja tytäryhtiöt. Toimintaa on kuitenkin harjoitettava siten, ettei se vääristä kilpailua avoimilla markkinoilla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hinnoittelun tulee olla markkinaehtoista.

Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien osatyökyisten työllistymistä parannetaan hallituksen toimesta myös monin muin keinoin: TE-toimistoihin lisätään työkykykoordinaattoreita ja TE-palvelupiloteissa parannetaan TE-palvelujen osuvuutta osatyökykyisille.

Osatyökykyisten työllistymisen näkökulma on mukana hankinnoilla työllistämisen vauhditusohjelmassa sekä juuri perustetun yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskuksen toiminnassa. Meneillään on myös TE-palvelujen uudistustyö.

Vasemmistoliiton tavoitteena on ottaa käyttöön myös palkkatukimalli, jolla kannustetaan yrityksiä rekrytoimaan pitkäaikaistyöttömiä, osatyökykyisiä ja nuoria työttömiä sivukuluja alentamalla. On kuitenkin samalla koko ajan varmistettava, että purkaamme Suomeen syntyneitä ilmaistyömarkkinoita, joissa palkkatyötä vastaavaa työtä teetetään harjoittelijoita ketjuttamalla sekä kuntouttavalla työtoiminnalla.

Meille tärkeä periaate on, että työstä maksetaan kohtuullinen palkka oli ihmisen työmarkkina-asema mikä vaan. Tästä emme Vasemmistoliitossa tingi.

Kirjoittaja on kansanedustaja (vas.).