Toimittajalta Sirpa Ylönen: Mies, miten toivoisit toisten miesten tyttärellesi puhuvan?

Sirpa Ylönen

Sirpa Ylönen

Lähes puolet yläkouluikäisistä tytöistä on kokenut seksuaalista ahdistelua tai häirintää. Suurin osa häirinnästä on netissä. Julkisilla paikoilla ahdistelua ja häirintää on kokenut koko maassa reilut 20 prosenttia, Keski-Savon kunnissa viitisentoista prosenttia.

Luvut löytyvät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselystä. Häirintää kokeneiden palkki on kasvanut. Osittain syynä voi olla se, että tietoisuus siitä, mikä on häirintää ja ahdistelua, on kasvanut.

Ennen kuin kukaan ehtii älähtää, sanon että kyllä, myös pojat kokevat häirintää ja se on ihan yhtä väärin ja tuomittavaa. Totuus kuitenkin on, että tytöille häirintä on valitettavan arkipäiväistä, pojat kohtaavat sitä paljon harvemmin.

Ammun saman tien alas myös toisen väitteen. Edelleen moni ajattelee, että tytöt kerjäävät ikäviä huomautuksia pukeutumalla ja käyttäytymällä tietyllä tavalla, lataamalla tietynlaisia kuvia nettiin. On aivan sama millaisissa vaatteissa tytöt liikkuvat tai poseeraavat, se ei oikeuta aikuisia miehiä ehdottelemaan ja kommentoimaan iljettävällä tavalla.

Mikä sitten on iljettävää, epämiellyttävää ja häirintää? Tästäkin käydään jatkuvaa, joutavaa ja väsyttävää kiistelyä. Kyllä miehet oikeasti tietävät, että näin ei kannattaisi sanoa. Nämä "eikö tytölle saa sanoa että onpa nätit silmät" -marinat pyrkivät vain oikeuttamaan paljon pahemmat ja ikävämmät huomautukset.

Tehkääpä miehet pieni ajatusleikki. Helpointa tämä on teille, joilla on oma tytär. Kuvitelkaa mieleenne ärsyttävin ja vastenmielisin mies, jonka tunnette. Miettikää, miten haluaisitte hänen tyttärellenne puhuvan. Tai mitä haluaisitte hänen jättävän sanomatta.

Älä ole ällöttävä mies, joka puhuu inhottavia asioita.

Tämä on vähän sama kuin se, mitä nuorille netin käytöstä opetetaan. Nuorille sanotaan, että jos et haluaisi, että mummosi näkee tämän, älä laita sitä nettiin. Miehet: mitä et haluaisi, että tyttärellesi sanotaan tai tehdään, jätä se tekemättä. Yksinkertaista, eikö?

Tytär teki töitä grillillä, ja sai kuulla miesasiakkailta yhtä jos toistakin. Hän totesi, että kaikkea ei voi kotona kertoa, tai isä ei päästä enää töihin. Asiakaspalvelijan pitää näköjään sietää kaikenlaita, vai pitääkö? Olisiko jo aika sanoa: lopeta ja poistu.

Olen kasvanut kulttuuriin, jossa nainen on hyvä jätkä, kun kestää pieniä kaksimielisyyksiä ja viljelee niitä ehkä itsekin. Se ei ole terve kulttuuri.

Se, minkä osa naisista sietää ja hyväksyy, osa kokee ahdistavana ja pelottavana. Se, että toiset naiset osallistuvat, tekee siitä vielä ahdistavampaa. Erityisen ahdistavaa se on nuorille tytöille ja varsinkin, kun puhujina ovat vanhemmat miehet.

Se on vallankäyttöä, tapa osoittaa nuorille naisille heidän paikkansa. Setä saa puhua mitä setä haluaa ja tyttöjen pitää se sietää. Vai pitääkö?

Niille, jotka nyt älisevät, että mitään ei enää saa missään sanoa, sanon tämän: ihan kaikkea ei saa sanoa ihan joka paikassa. Jos mielessä käy, että onkohan tämän sanominen sopivaa, älä sano. Jos huomaat aiheuttaneesi ehkä epämukavan olon, pahoittele.

Jos et halua, että ällöttävät miehet sanovat tyttärellesi inhottavia asioita, älä ole ällöttävä mies, joka puhuu inhottavia asioita toisten miesten tyttärille.

Ei se ole sen vaikeampaa.

Kommentoi