Pääkirjoitus 28.8.2021: Varkautelaisilla on paljon aihetta juhlaan – Samalla on huolehdittava, että mahdollisimman moni kokee kaupungin juhlimisen arvoiseksi

Kun Varkauden kaupunki kaksi vuotta sitten juhli 90-vuotispäiviään, niistä jäi mukava jälkimaku. Tapahtumat levittäytyivät pitkin kaupunkia ja tavoittivat suuren joukon ihmisiä.

Ennen kaikkea syntymäpäivän juhlinta toi esille valtavan kirjon erilaista osaamista, jota Varkaudesta löytyy. Juhla oli terveellä tavalla oman rinnan röyhistys: meillä osataan, keksitään, ideoidaan ja tehdään. Varkauden koko kaupungin olemassaolo perustuu teollisuuteen ja teolliseen osaamiseen, mutta sen rinnalla täällä vaikuttaa monenlaisia kulttuurin taitajia.

On enemmän kuin hienoa, että hyvin alkanut juhla saa nyt jatkoa kokonaisen Varkaus-viikonlopun merkeissä kahden viikon kuluttua. Ohjelmassa on luvassa ainakin musiikkia, tanssia, valokuvasuunnistus, seminaari, katujuna, taidenäyttely ja paljon muuta.

Varkautelaisten itsetunto ja ylpeys omasta kotikaupungista ovat selvästi kohonneet viime vuosina. Taustalla on varmasti kokemus siitä, kuinka vaikeuksista on selvitty yhdessä. Kun Stora Enso ilmoitti vuonna 2009 suunnitelmistaan sulkea koko Varkauden tehtaat, koko paikkakunta lamaantui. Henkinen kipsi alkoi helpottaa vähitellen, kun tehtaat saivat jatkaa ja löysivät uuden suunnan, ja samalla kaupungin energiateollisuus on alansa edelläkävijöitä koko maailmassa.

Juhlinnan keskellä ei pidä unohtaa, että Varkaudessa on läsnä yhä myös laman ja teollisuuden vaikeuksien raskas perintö: iso osa asukkaista voi hyvin, mutta kaikki eivät koe kuuluvansa joukkoon. Moni tuntee pudonneensa ulkopuolelle, ja jokapäiväisen toimeentulon vaikeuksien keskellä kampaileminen on monelle arkea.

Varkautelaisilla on paljon aihetta juhlaan. Samalla on huolehdittava, että mahdollisimman moni kokee kaupungin omakseen ja juhlimisen arvoiseksi.

Varkautelaisilla on paljon aihetta juhlaan.

Kommentoi