Jukka Itkonen: Vainaja ei laula karaokea, ei juo olutta, ei pese hampaitaan eikä rehvastele rahoillaan

Jukka Itkonen

Heti Varkauteen tultuamme luin Warkauden Lehdestä surullisen jutun: Mäkelän Matti on lähtenyt Otavaisen olkapäille. Ahon Antin kaunis muistokirjoitus tekee kunniaa tälle sinnikkäälle puurtajalle ja kertoo oleellisia asioita Matin elämästä.

Monet muistokirjoituksen lukeneet varkautelaiset tämä juttu varmasti yllätti. Ei tainnut olla kovinkaan yleisessä tiedossa, että Matti oli monipuolisesti sivistynyt ja laajan työkokemuksen omaava henkilö.

Varkaudessa vaan liian helposti arvioidaan ihmistä jo pelkän ulkomuodon perusteella. Muistan sen hyvin omilta lukioajoiltani.

Tutustuin Mattiin heti kohta hänen Varkauteen muutettuaan. Tapasimme epävirallisissa ja virallisissa yhteyksissä. Olihan Matti vuoden ajan kaupungin kulttuurisihteerikin.

Viimeksi Varkaudessa käydessäni, heinäkuun puolivälissä, tapasin Matin kaupunginkirjastossa. Se oli viimeinen kerta kun juttelin hänen kanssaan. Niin meille täällä käy, tulee musta taksi jota emme ole edes tilanneet.

Minulla on matkalukemisena Silvia Hosseinin esseekokoelma ”Pölyn ylistys.” Yhdessä esseessään hän kirjoittaa kuolemasta ja katoavaisuudesta: ”Pablo Nerudalla oli nobel, mutta Nerudaa ei enää ole. Meillä on sentään kakkua ja kuohuviiniä. Nostetaan malja pölylle! Olemmehan tässä. Ja kun olemme kuolleita, olemme kuolleita.”

Varkaudessa liian helposti arvioidaan ihmistä jo pelkän ulkomuodon perusteella.

Kiistämätön tosiasia, vainaja ei laula karaokea, ei juo olutta, ei pese hampaitaan eikä rehvastele rahoillaan. Mutta kuten Hosseini itsekin tietysti ajattelee, fyysisessä olomuodossa elämä ei jatku. Sen sijaan se jatkuu muistoina mielessämme, vanhemmilta saamamme kasvatuksen kautta, taiteilijan kohdalla hänen tuotannossaan, ja onhan meillä kaikilla pitkä dna.

Matkalukemisena on myös Anne Sverdrup-Thygesonin hyönteisopus ”Jos hyönteiset katoavat – harvinaistuvat, hyödylliset pikkuötökät, joita ilman emme tule toimeen. ”Kirjan kirjoittaja on Norjan ympäristötieteen ja biologian yliopiston professori. Kirja on erinomaisen mielenkiintoista ja opettavaista luettavaa: ”Jokaista elävää ihmistä kohden maapallolla on yli 200 miljoonaa hyönteistä.”

Toisaalla hän toteaa: ”Luonnon monimuotoisuus on hämmästyttävä, ja hyönteiset ovat oleellinen osa näitä kekseliäästi yhteen ruuvattuja kokonaisuuksia, joissa me ihmiset olemme vain yksi laji miljoonien joukossa.”

Minun ajattelussani tämä tosiasia on mitä suurimmassa määrin muovannut maailmankuvaani. Mielestäni ensimmäinen edellytys, jotta voi oivaltaa, mitä muita asioita tahansa ja niiden yhteyksiä toisiinsa on ymmärtää se tosiseikka, että maapallo ja elämä täällä on rikkomaton kokonaisuus, johon kuuluu niinkin pieni olento kuin muurahainen.

Sitä ja sen elämää tietenkin osaa kunnioittaa se, joka on perimmäisistä asioista perillä.

Sanotaan, että pieni ilmassa lentelevä perhonen voi saada hevosen säikähtämään, vauhkoutumaan pillastuksiin asti. Mistähän se johtuu? Säikähtääkö hevonen sitä, ettei itse osaa lentää.

Paitsi Pegasos, runohevonen, se kyllä lentää. Olen vuosien varrella kokenut, että kelpo runoratsu on peloton. Se ei säiky mitään.

Kommentoi