Toimittajalta Sirpa Ylönen: Haluan tietää mitä syön, mutta sitä ei kerrota minulle

Horisontti

Löysin lähikaupasta vähän aikaa sitten uusia perunoita, joissa luki: Käsin nostettu. Se oli mukava tietää. Olen tähän ikään nostanut useamman kilon pottua pellosta, ja tiedän, että käsipelillä tulee vähemmän kolhuja.

Mutta noista perunoista puuttui minulle paljon oleellisempi tieto eli lajike. Olivatko Timoa, josta en erityisemmin välitä, vaiko Jussia, joka on jo parempi vaihtoehto, vai joko oli ehtinyt jokin vähän myöhäisempi lajike?

Yksi perunalajike suomalaisille kerrotaan aina, ja se on Siikli. Se on niin hyväksi todettu, että sitä kannattaa myydä lajikenimellä. Muuten on aika sattuman kauppaa, lukeeko perunalaarin tai -pussin kupeessa, mistä potusta on kysymys.

Saattaa olla, että olen tässä asiassa pikkuisen snobi, mutta ihan syystä.

Perunoiden kohdalla on iso merkitys, mitä lajiketta syö. Eroa on paitsi maussa myös käyttötarkoituksessa. Yksi sopii muusiin, toinen keittoon, kolmas laatikkoruokiin ja salaatteihin. Kun lempiperunansa löytää, muita ei tahtoisi syödäkään.

Esimerkiksi tomaateissa ja valkosipuleissa on eroja.

Harrastan pienimuotoista perunanviljelyä itsekin. Sen verran, että syyskesällä pääsee vasta kaivettujen pottujen makuun. Viljelen usein niin sanottuja herkkuperunoita, eli harvinaisempia mutta erityisen maukkaita lajikkeita.

Voin vihjata, että kaikki, missä lukee nimessä Mayan, ovat hyviä. Niin hyviä, että pastasukupolveen kuuluva esikoinen pyysi pari vuotta sitten äidin kasvattamia pottuja mukaansa opiskelijakämpälleen. Sen suurempaa kiitosta ei voi saada.

Lajikkeista nariseminen ei lopu perunaan. Esimerkiksi tomaateissa ja valkosipuleissa on eroja. Silti meille myydään edelleen pääasiassa kahta erilaista tomaattia: kotimaista ja espanjalaista. Jälkimmäinen on niin pahaa, että en talvisin tomaatteja syö. Ainoa poikkeus ovat pienissä pikareissa myytävät pikkutomaatit, mutta ei niistäkään kerrota sen tarkemmin, mitä ne ovat.

Olen pari kertaa vuoden aikana piipahtanut Kokkolassa. Siellä lähikaupan vihannestiskillä on enemmän erilaisia tomaatteja kuin meillä isoissa marketeissa, ja markettien valikoimat ovat jo ihan uskomattomia! Eikä ihme, tomaattipaikkaunta Närpiö on ihan vieressä.

Olen kateellinen kokkolalaisille. Siellä voi käytännössä todeta, että tomaateilla on eroa.

Parin kotikasvattajan kanssa narisimme vuosikausia taimimyyjille, kun he eivät kerro, mitä myyvät. Valikoimassa oli ehkä jopa kasvihuone-, pensas- ja kirsikkatomaatteja. Mutta kun niitäkin on lukemattomia eri lajikkeita!

Tänä keväänä hurrasin, kun lähipuutarha oli nimennyt myynnissä olleet tomaatti- ja chililajikkeet.

Se, että syömme vain perunaa ja tomaattia ilman sen tarkempaa tietoa, kertoo siitä, että ruoasta ei liiemmin välitetä. Meillä ei ole ranskalaisten tapaan ylpeyttä oman maan tuotteista.

Luomu tai käsin nostettu ei riitä. Niillä luodaan mielikuvia, jotka murenevat nopeasti, jos luomuna ja käsin nostettuna kasvatettu peruna on vetistä ja mautonta.

Minä haluan tietää tarkemmin, mitä syön. Vain niin voin jatkossakin ostaa lähituottajan herkullista Rosamundaa tai Annabellea. Ne maistuvimmat tomaatit, Sungoldit, kasvatan edelleen itse.