Jukka Itkonen: Sinnikäs tammen taimi herätti kunnioitukseni ja halun pyrkiä samaan omassa sairauksien varjostamassa elämässä

Jukka Itkonen

Jos haluat olla onnellinen loppuikäsi, istuta puu. Näin meitä opastaa vanha kiinalainen viisaus. Jos tämä ajatus pitäisi aukottomasti paikkansa, olisin ollut onneni kukkuloilla jo teini-iästä lähtien.

Istutin nimittäin nuorena lyseolaisena useita kymmeniä puita. Olin kesätöissä Ahlströmin metsäpuolella, ja yksi tehtävämme oli istuttaa avohakkuupaikkoihin kuusentaimia. Päätehtävämme oli kuitenkin harventaa vesuroimalla liian tiheää nuorta puustoa ja risukkoa.

Ehkäpä se on niin, että kun istuttaa puita ja kaataa puita, onnen laita on vähän niin kuin virressä sanotaan: ”Onni täällä vaihtelee, taivaan isä suojelee”.

Viime kesänä ostin Juvan Tryffelikeskuksesta pienen tryffelitammen taimen. Ystäväni ja minä istutimme sen Puurtilan tontille ja hän rakensi taimen ympärille kehikon suojelemaan kasvavaa jalopuuta jäniksiltä ja oravilta.

Helsingistä on vähän turhan pitkä matka käydä hoivailemassa kasvattiaan, joten taimi jäi koko lailla oman onnensa nojaan. Mietin että näinköhän se selviää hengissä talven yli, varmaankin se kuivettuu pystyyn.

Olemme Kangaslammin Hevonlahdessa Suomen kirjailijaliiton omistamalla mökillä, jota liiton jäsenet voivat kohtuullista korvausta vastaan vuokrata. Kirjailija Helvi Hämäläinen testamenttasi tämän Mansikkapaikaksi nimeämänsä rantatontin mökkeineen kirjailijaliitolle. Olemme olleet täällä aikaisemmin vuonna 2018.

Istutin nuorena lyseolaisena useita kymmeniä puita. Olin kesätöissä Ahlströmin metsäpuolella.

Ja Helvi Hämäläisestä puheen ollen, jännä juttu, että asun nykyään Helsingin Taka-Töölössä Humalistonkadulla samassa talossa ja samassa B-rapussa kuin Hämäläinen aikoinaan, vuodet 1936-1962. Ulko-oven viereen hänelle on ripustettu muistolaatta.

Alkuperäinen Mansikkapaikan mökki, jossa Hämäläinen jopa ajoittain työskenteli on hämmästyttävän pieni. Valehtelematta se on kuin keskikokoinen leikkimökki. Ei ollut iso kirjailijakaan, 158-senttinen menninkäinen.

Vanha mökki on säilytetty, mutta kirjailijaliitto rakennutti sen lähelle tilavamman kesämökin, jossa kevyesti sopii yöpymään ainakin viisi ihmistä. Tänään olemme lähdössä käymään Valamon luostarissa. Mansikkapaikasta ei ole sinne kovin pitkä matka.

Valamossa oli paljon matkailijoita, kaikki kuumissaan, päivällä oli paahtava helle. Luostarin ruokalasta ostin kylmän oluen ja pienen lasin talon omaa likööriä. Se oli kohtuullisen hyvän makuista.

Ruokalan terassilta siirryimme myymälään, ostin pullollisen luostarin valmistamaa jälkiruokaviiniä ja näin maailman laiskimman kissan. Se oli luostarin oma kissa, sillä oli oma tuoli, jossa se loikoi omassa rauhassaan ja sille tuotiin oma annos ruokaa omalla lautasella.

Tammentaimi kukoisti ja viheriöi. Se oli kasvattanut kymmenkunta rehevää lehteä.

Laiskasti se kohotti päätään, söi sapuskan ja vaipui jälleen unten maille.

Jätettyämme luostarikissan omaan arvokkuuteensa menimme galleriaan katselemaan vanhoja venäläisiä maisemamaalauksia, jotka ovat olleet vanhassa Valamossa. Ne kaikki kuvasivat luostaria tai sen ympäristöä taitavasti ja pikkutarkasti mutta olivat puuduttavan samanlaisia.

Maalaukset olivat 1800-luvulta, vain yksi oli 1900-luvun puolelta, maisema sekin, mutta kertoi selvästi kuinka taiteilijoiden ilmaisukeinot olivat kehittyneet vapaampaan suuntaan.

Vierailumme päätteeksi kävimme luostarin hautausmaalla, Pentti Saarikosken haudalla. Puisen ristin juurella kasvaa erivärisiä kuulakärkikyniä. Haudan vieressä penkillä on muovisankollinen niitä lisää, jokainen voi istuttaa oman kynänsä.

Sitä en mennyt tekemään, Pentti ei enää kirjoita, nyt hän lepää. Sikeästi kuin luostarin kissa.

Päätimme olla vielä yhden yön Mansikkapaikassa ja lähteä sen jälkeen Varkauteen.

Puurtilan tontilla odotti riemukas yllätys. Tammentaimi kukoisti ja viheriöi. Se todellakin oli kasvattanut kymmenkunta rehevää lehteä, joista osa oli sen pieneen kokoon nähden aivan käsittämättömän suuria, suurimmat yhtä isoja kuin täysikasvuisen tammipuun lehdet.

Sinnikäs taimi herätti kunnioituksen tunteen ja halun pyrkiä samaan omassa sairauksien varjostamassa elämässään. Siellä se pikku puu on ponnistellut läpi syksyn tuulten ja talven pakkasten, kestänyt kevään vaihtelevat säät ja tämän kesän helteet ja kuivuuden.

Näköjään valitsemani kasvupaikka on ollut kasvulle suotuisa, tasainen melko avara kohta, jossa ei kasva isoja puita ja jonne valoakin siivilöityy sopivasti. Siinä taimi elelee elämäänsä sen jo vanhan, osaksi kuolleen pihlajapuun läheisyydessä, jonka juurella Hilda-äitini on pikkutyttönä leikkinyt ja istuskellut.

Siellä Puurtilassa tryffelitammi kasvaa EU:n määräysten ulottumattomissa ylvään itsenäisenä yksilönä, ja kun annoimme sille vettä, se näytti kiitolliselta.

Kommentoi