Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lue Keski-Savo Kesälehti tästä.

Pääkirjoitus 10.7.2021 Kulttuurikesä on taas täällä, ja sitä kannattaa nyt nauttia

Välivuoden jälkeen on taas tilaisuus nauttia kulttuurista melkein kuin vanhoina hyvinä aikoina ennen koronaa. Monella on ollut kova ikävä varsinkin elävää musiikkia ja konsertteja.

Jo muutaman vuoden ikäinen Varkauden Kesäklassinen on ainakin toistaiseksi profiililtaan matalampi ja tuntemattomampi kuin vuosikymmenten ikäinen Joroisten Musiikkipäivät. Viisipäiväinen Kesäklassinen on parhaillaan menossa, ja sunnuntaihin saakka se tarjoaa tilaisuuden kuulla monenlaista musiikkia monenlaisissa ympäristöissä. Esimerkiksi kävelykonsertit Varkauden vanhassa keskustassa ovat täkäläisittäin jotain aivan uutta. Jos ensimmäiselle kierrokselle ei ehtinyt mukaan, sunnuntaina on vielä toinen mahdollisuus.

Heinäkuun viimeisellä viikolla Joroisissa soi jälleen koko viikon, ja Sampea ja Samppanjaa -tapahtuma palaa elokuun alussa Itsenäisyyydenpuistoon. Heinäveden Musiikkipäivät siirtyi elokuun loppupuoliskolle, ja elokuussa starttaa myös kokonaan festivaali, kun Rantasalmella kuullaan unohdetun Laura Netzelin musiikkia.

Vaikka kulttuurin nälkä on monella kova, useammankin tapahtuman ennakkotiedot kertovat, ettei lipunmyynti ole sujunut aivan sellaiseen tahtiin kuin järjestäjät olisivat odottaneet. Moni varmasti arastelee vielä ihmisjoukkoja ja pelkää tartuntaa.

Varovaisuus on oikein ja ymmärrettävää. Samalla pitää muistaa, että pian kaksi kolmasosaa suomalaisista on rokotettu, ja olemme jo oppineet pitämään kasvomaskia, säilyttämään turvavälit ja käyttämään käsidesiä.

Esiintyville muusikoille korona-aika on ollut pitkä piina, jonka aikana moni on joutunut pahoihin vaikeuksiin. Kun soitto ja laulu saavat taas ainakin hetken raikua, teemme palveluksen sekä itsellemme että esiintyjille, kun ostamme liput ja menemme konserttiin.

Teemme palveluksen sekä itsellemme että esiintyjille, kun ostamme liput ja menemme konserttiin.