Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus 1.7.2021 Asiakkaiden huono käytös on lisääntynyt jo jonkin aikaa – Jokainen voi vaikuttaa omaan käyttäytymiseensä

Hyvinvointikeskus Aallossa joudutaan lisäämään vartiointia, kun vakavat häiriöt ja turvallisuusuhat ovat lisääntyneet. Myös yhä useampi varkautelainen palvelualan yritys on joutunut pyytämään apua vartiointiyrityksiltä ja lisäämään kameravalvontaa. Väkivallan uhkaa on ollut tänä kesänä sellaisissakin yrityksissä, joissa ei ajattelisi tällaisia tilanteita olevan.

Aikaisemmin uhkaavia tilanteita oli Varkaudessa julkisilla paikoilla ehkä kerran kuukaudessa, nyt jo viikoittain. Tilanteet ovat myös aikaisempaa vakavampia. Monella on mukana jonkinlainen teräase. Huonoilla asioilla on taipumus kertautua, ja mitä useampi kokee uhkailua, sitä useampi varustautuu sitä vastaan ja sitä enemmän teräaseita kaupungilla on taskuissa. Tämä kierre pitää saada katkaistua.

Asiakaspalvelutyötä tekevät tietävät, että asiakkaiden huono käytös, huutaminen ja uhkailu on jo jonkin aikaa ollut valitettavan yleistä. Moni ajattelee, että uhkailemalla saa mielestään kokemansa vääryyden hyvitettyä, tai että kokemus väärin kohdelluksi tulemisesta antaa oikeuden uhkailla ja nimitellä.

Johtuuko huono ja jopa väkivaltainen käytös siitä, että yhä useampi kokee olonsa huonoksi vai ovatko hyvät käytöstavat yksinkertaisesti unohtumassa? Moni pelkää, että internetin keskustelupalstojen huono käytös leviää jossain vaiheessa myös arkielämään, ja nyt näyttää siltä, että näin on käymässä. Huonosta käyttäytymisestä, ikävästä kielenkäytöstä ja suoranaisesta uhkailusta on tulossa arkipäivää. Pahimmissa tapauksissa uhkaus myös kärjistyy väkivallaksi.

Nyt on turha syyttää nuoria huonosta käytöksestä. Siihen syyllistyvät kaiken ikäiset, niin miehet kuin naisetkin. Jokaisen olisikin syytä miettiä omaa käyttäytymistään ja palauttaa mieleen vanha hyvä ohje: miten haluaisin, että minua kohtaan käyttäydytään.

Asiakkaiden huono käytös on jo jonkin aikaa ollut valitettavan yleistä.