Näkökulma Jari Sistonen: Riitelyä vai sopimista: Voitaisiinko alueellisesti tehdä jotain, jotta paikallinen sopimus olisi keskitettyä sopimusta parempi?

Jari Sistonen

Timo Suhonen kirjoitti Warkauden Lehdessä (1.5.) räyhäkkäästi teknologia- ja metsäteollisuuden yrityksestä siirtää päätöksentekoa Helsingistä maakuntiin työehtosopimusasioissa. Jäin miettimään eri osapuolten motiiveja ja arvoja tässä näytelmässä.

Miksi työehtosopimuksissa iäkkäämmät työntekijät ovat aina ”tärkeämmässä” osassa kuin nuoret? Mitä tapahtui, kun laiskuus näissä mutkikkaissa papereissa on asetettu 70-luvulta lähtien ahkeruutta arvokkaammaksi? Miten helsinkiläinen juristi voi olla aina paremmin perillä maakuntien yritysten tilanteesta kuin varkautelainen työläinen?

Onko muutaman ympäri maailmaa työllistävien suuryhtiöiden tarpeet aina tärkeämpiä kuin satojatuhansia työllistävien lukuisten pienyritysten tarpeet? Miksi niin monet katsovat päätöksenteon siirtymistä maakuntiin pelkästään huonona asiana?

Motiivit näkyvät asian miettimisen jälkeen paljon selkeämpinä kuin arvot. Päällimmäinen motiivi työehtosopimusten kehittymisessä nykyisenlaiseksi valtakunnallisesti keskitetyiksi sopimuksiksi on ollut raha. Siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa, rahasta eli työpanoksen kaupankäynnistähän siinä on kysymys.

Mutta kun asiaa miettii tarkemmin, moni tessin (työehtosopimuksen lempinimi) rakenteista lisääkin muita rahavirtoja kuin virtaa asiakkaalta työnantajan kautta työntekijöille. Nämä pääosin pääkaupunkiimme johtavat, maakunnissa tienatut, rahan sivuvirrat syntyvät jäsenmaksuista, byrokraattisista organisaatioista kaiken takana, sopimusriitojen valtavista kustannuksista, ylisuurista lakimiespalkkioista ja tietysti veroista.

Väitän, että tessit on rakennettu nykyiseen mutkikkaaseen malliin siksi, että niillä maksimoidaan rahavirtoja pienelle eturyhmälle. Tälle eturyhmälle riidat tuottavat enemmän kuin sopu, monimutkaisuus ja koukeroinen lakiteksti on kannattavampaa kuin selkeys, vanhempi polvi on arvokkaampaa kuin nuoret ja ”etuja valvovien” oma sisäpiiri on tärkeämpi kuin tuhannet työpaikat.

Sisäpiirin hyvin palkattu sekä useilla verovapailla eduilla kruunattu rälssi on vielä lainsäädännön erityissuojelussa. Tähän eturyhmään kuuluu yhtä lailla niin työntekijöiden kuin työnantajien puolesta toimiva koneisto.

Käsitykseni mukaan tämä koneisto on toiminut 70-luvulta alkaen aina vaan enemmän oman etunsa, ei suomalaisen työn edun vuoksi, kuten se alun perin ansiokkaasti perustettiin ja rakennettiin. Lisäksi tämä joukko on törkeän kallis maamme maksukykyyn nähden.

Miksi esimerkiksi Varkauden oikeustalo on meille tärkeä? Siksi, että meidän asioista päätetään lähellä ja se tuo työpaikkoja. Miksi näin ei voi olla tessi-asioissa?

Timo Suhonen toi esille yhden tärkeän huolen: heikkenevätkö työehdot paikallisesti sopimalla? Huoli koski ilmeisesti erityisesti suuryrityksiä.

Voidaan myös kysyä, voitaisiinko alueellisesti tehdä jotain, jotta paikallinen sopimus olisi keskitettyä sopimusta parempi? Me voisimme painottaa paikallisissa sopimuksissa paremmin nuorten sukupolven etuja, ahkeruutta ja auttaa rahavirtoja virtaamaan oikeisiin eli paikallisiin, asiakkaalle jalostusarvon tuoviin taskuihin.

Toisaalta paikallisella sopimisella voidaan myös aiheuttaa vahinkoa, mikäli sopimus on kilpailukyvytön, jolloin duunarit tai vaihtoehtoisesti asiakkaat äänestävät jaloillaan palkan ollessa liian pieni tai hinnan liian suuri. Helppoa paikallinen sopiminen ei siis ole, eikä paikallinen välttämättä ole valtakunnallista parempi eikä huonompi.

Työehtosopimus on meille kaikille työtä tekeville äärimmäisen tärkeä! On kysymys työstä ja meille elintärkeistä ehdoista.

Tärkeimpänä on kysymys sopimisesta, ei riitelystä. Rahaa tulee vain sovinnon kautta. Paitsi riitelyn ammattilaisille.

Kirjoittaja on joroislainen yrittäjä.

Kommentoi