Toimittajalta Sirpa Ylönen: Jos olisin nyt 20-vuotias, olisin karannut salabileisiin

Sirpa Ylönen, Sirpa 29Ylönen

Oi nuoruus! Ja hulluus. Törmäsin jokin aika sitten vanhoihin päiväkirjoihini ja unohduin lukemaan. En ollut avannut kirjoja vuosikymmeniin ja pari kertaa olin jo miettinyt niiden hävittämistä. Onneksi en hävittänyt.

Palaaminen vuosiin, jolloin olin 18–20-vuotias, oli hämmentävää, hauskaa ja voi niin noloa. Olen kutsunut noita kahta vuotta villeiksi vuosikseni, mutta olin unohtanut miten villejä ne itse asiassa olivatkaan. Päiväkirjamerkinnät olivat kiusallisen yksityiskohtaisia.

Tunsin syvää myötätuntoa ja lämpöä sitä nuorta naista kohtaan, joka etsi itseään ja suuntaa elämälleen. Hämmästyin, miten viisas hän toisinaan oli ja pyörittelin päätäni lapsellisuuksille. Se, minkä nuorena kuvittelin syvälliseksi ja kestäväksi, osoittautui höttöiseksi ja se, mikä tuntui arkiselta, olikin jälkeenpäin merkityksellistä.

Elämän tuomasta perspektiivistä kertoo se, että mikä nuorena tuntui hirveän nololta, ei sitä lopulta ollut. Samanlaisia hölmöyksiä tekivät muutkin. Nyt paljon enemmän nolotti se, että olin toisinaan kohdellut ihmisiä ikävästi, enkä välttämättä ollut sitä silloin edes ymmärtänyt. Pahoittelisin, jos tietäisin, missä nuo ihmiset nykyisin ovat. Kaikista en tiedä edes nimeä.

Lukiessani tajusin, miten tärkeitä nuo pari vuotta elämässäni olivat. Kaikki se juhliminen, mokailut ja seikkailut olivat tarpeen, että minusta tuli se, mitä nyt olen.

Noina vuosina löysin ihmisiä, jotka näkivät maailman samalla tavalla ja joista moni on edelleen ystäväni. Tapasin myös ihmisiä, jotka olivat täysin eri mieltä, mutta opin, että heidänkin kanssaan voi tulla toimeen.

Nöyrryin ja päädyin vilpittömään anteeksipyyntöön kaikilta tämän päivän nuorilta aikuisilta.

Tuona aikana luotiin pohja, jolla nyt seison, ne periaatteet, joiden mukaan edelleen pyrin elämään. Terävimmät kulmat ovat toki mielipiteistä hioutuneet, maailmasta on tullut monimutkaisempi ja siinä on mustan ja valkoisen sijaan laaja kirjo harmaan sävyjä.

Näin myös sen polun, jota pitkin päädyin tähän elämäntilanteeseen. Juuri oikeaan aikaan kohdalle osui mies, joka edelleen asuu meillä. Jokainen valinta, joka johti tähän elämäntilanteeseen ja tähän perheeseen, on ollut hyvä valinta. Jos yksikin ratkaisu olisi ollut toisenlainen, en ehkä nyt olisi tässä.

Ihan lopuksi nöyrryin ja päädyin vilpittömään anteeksipyyntöön kaikilta tämän päivän nuorilta aikuisilta. Olen keski-ikäisen kukkahattutädin itsevarmuudella ihmetellyt, miksi te valitatte elämän valuvan hukkaan koronan vuoksi, eihän tätä ole kestänyt kuin reilun vuoden. Nyt ymmärrän.

Olen pahoillani ja surullinen kaikkien teidän puolesta, jotka olette rajoitusten vuoksi menettäneet juhlat, seikkailut, mokailut, nolot tilanteet ja virheet, mutta myös ihanat uudet ihmiset ja kohtaamiset. Ymmärrän nyt, että välillä ette malttaneet ja karkasitte salaa juhlimaan porukalla. Pakko myöntää, että niin minäkin varmaan olisin tehnyt.

Nyt, kun maailma alkaa taas aueta, menkää, eläkää, antakaa palaa! Omat hullut vuotensa jo ohittanut esikoinen on äitinsä kanssa samaa mieltä siitä, että tyhmyydet pitää tehdä nuorena, ettei niitä tarvitse tehdä enää keski-iässä.

Yhteisestä sopimuksesta emme sentään jakaneet toisillemme hölmöilyjämme. Hymyilimme vain ja vaikenimme viisaasti.

Kommentoi