Mielipide: Varkaudessa taas rottahavaintoja: rottien ravinnonsaanti kannattaa estää

Varkaudessa on jälleen rottahavaintoja asuinalueilla. Ari Peltonen

Varkaudessa on viime kevään (2020) mukaisesti myös tänä keväänä tehty aiempia vuosia enemmän rottahavaintoja. Varkaudessa havaintoja on tehty tasaisesti ympäri kaupunkia, ne eivät ole keskittyneet mihinkään tiettyyn kaupunginosaan.

Rottien torjunnasta vastaa kiinteistön omistaja. Terveysvalvonta antaa tarvittaessa neuvontaa rottien hävittämisessä. Tärkein neuvo on ennaltaehkäisy eli rottien ravinnonsaannin estäminen.

Rottaongelma on helpoiten poistettavissa estämällä rotan ravinnonsaanti pitämällä talousjätteet tiiviissä astioissa ja roskakatokset siivottuna.

Mikäli kiinteistöllä kompostoidaan biojätteitä, tulee kompostorin rakenne olla sellainen, ettei rotta pääse sen sisälle ja biojäte tulee peittää karikkeella huolellisesti kompostiin vietäessä.

Myös talven jäljiltä siivoamatta olevat lintujen ruokintapaikat ovat rotille hyvä ruuan lähde.

Keski-Savon ympäristötoimi muistuttaakin edelleen kaupungin asukkaita, että

1) lintujen ruokinta lopetetaan viimeistään nyt, ja lintulautojen ym. alta maasta siivotaan talven jäljiltä jääneet siemenet ja muu linnunruoka.

2) lintuja ei yleensäkään ruokintakaudella eli talvella ruokita lainkaan heittämällä ruokaa maahan.

3) kaupunkilaiset tarkistavat kompostoriensa ja jäteastioidensa eheyden, jotta rotat eivät pääse niiden sisältöön käsiksi. Ruokajätteitä tai muuta kaikkiruokaisten rottien ravinnoksi kelpaavaa ei pidä laittaa rikkinäisiin jäteastioihin, rikkinäisiin kompostoreihin eikä lainkaan nk. avokomposteihin.

Ympäristötoimi kannustaa pientaloalueiden asukkaita yksissä tuumin huolehtimaan, ettei asuinalueella ole rotille helppoja ravinnonlähteitä. Jos koko kaupunki toimii vastuullisesti ja estää rottia saamasta helppoa ravintoa, rottakantaa saadaan huomattavasti pienemmäksi. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että rotta on ollut ihmisen ikiaikainen seuralainen, eikä siitä todennäköisesti päästä koskaan täysin eroon.

Varkauden terveystarkastajat

Keski-Savon ympäristötoimi

Kommentoi