Toimittajalta Eija Kvintus: Kutomisen imussa kangaspuut paukkuivat – sinäkin osaat, jos lähdet mukaan

Eija Kvintus

Kolumni

On aina henkinen voitto irrottaa valmis työ puista. Tämän kauden suurin ponnistus itselleni uuden harrastuksen myötä oli päiväpeittojen kutominen. Kuutisen metriä kaikkiaan. Uudella tekniikalla kaksinkertaisena kudottu peitto levitettiin vasta irrottamisen jälkeen täyteen leveyteensä.

Päätteen ääressä istumisen ja henkisen työn vastapainoksi kaipaa jotakin konkreettista ja mieluista käsillä tekemistä. Monena aikaisempana vuonna sitä olivat keramiikkatyöt. Saven muovaaminen käsillä astioiksi ja koriste-esineiksi oli hyvin rentouttavaa ja lasituksen jälkeen polttouunista tulevien valmiiden töiden näkeminen yllätyksiä täynnä.

Joskus viimeinen työvaihe kruunasi oman tekeleen. Joskus lasituksessa oli valumia tai väri ei miellyttänyt.

Täksi kaudeksi vaihdoin kädentaitojen puolella kudontaan. Usein ryntäsin jo suoraan töistä entiselle Pitäjäntuvalle kutomaan ja vielä kudontaryhmän tuntien päätyttyäkin kangaspuut paukkuivat, kun oli halu saada valmista aikaan.

Loimme loimia, käärimme lointa tukille, suunnittelimme sidontaa, pistelimme loimilankoja niisien ja pirran läpi sekä mietimme polkusten nyörien oikeita paikkoja. Ainakin kolmasosa ajasta kuluu kankaan rakentamiseen ennen kuin luha alkaa liikkua. Eikä puista irtoa valmis työ, vaan viimeistelyynkin on varattava aikaa.

Kutomisen ja lukemisen pystyi yhdistämään e-kirjojen kuuntelun myötä.

Osaan tai ainakin ymmärrän tarkkuutta vaativat työvaiheet nyt, mutta syksyllä on luultavasti taas opeteltava kankaanrakentaminen uudestaan.

Käsitöiden harrastajien aarre Heinävedellä: entinen Pitäjäntupa on rauhoittava paikka. Tunnelmaa luovat patinoituneet hirsiseinät, valkoiset ruutuikkunat sekä vanhanmalliset leivinuuni ja pönttöuuni, joita Pitäjäntuvan kankurit lämmittävät vuorollaan ja joista leviää talvipakkasella lempeää lämpöä tilaan.

Ensimmäisten senttimetrien jälkeen kutomisen työläys muuttuu monotoniseksi liikkeeksi, jolloin jää aikaa ajatuksille. Kutomisen ja lukemisen pystyi yhdistämään e-kirjojen kuuntelun myötä.

Usein ajan kulkemistakaan ei huomannut ennen kuin vatsa alkoi kurnia.

Harrastusten merkitys kasvoi koronavuonna. Selvisimme onneksi Heinävedellä ilman, että opiston ryhmiä olisi jouduttu perumaan.

Vaadittavia ryhmäkokoja pienennettiin yhdellä osallistujalla. Maskit ilmestyivät kasvoille ja käsidesit pöydille, työvälineet: sukkulat, sakset, mittanauhat, jopa kangaspuutkin desinfioitiin käytön jälkeen ja turvavälit pidettiin.

Kudontaillan katkaisevan kahvitteluhetken aikana levittäydyimme ison pöydän ympärille.

Jo toistamiseen Soisalo-opiston kevätnäyttely toteutetaan digitaalisena versiona. Kuvataiteen ja kädentaitojen ryhmien opettajat ovat ottaneet pitkin kautta valokuvia valmistuneista töistä, joista kootaan näyttely verkkoon.

Kannattaa käydä katsomassa. Sieltä saa hyviä ideoita itselleenkin ja joka vuosi töiden taidokkuus hämmästyttää. Sinäkin osaat, kun vain tulet mukaan ja aloitat.

Kommentoi