Toimittajalta Merja Turunen: Miten ihmisen kyvyt ja kiinnostuksen kohteet voivat riippua siitä, missä asennossa käy virtsaamassa?

Merja Turunen

Merja Turunen

Toistan itseäni, mutta niin tahtoo välillä käydä, kun takana on yli 30 vuotta ammattimaista kirjoittamista.

Ainakin kolme kertaa ennenkin olen kirjoittanut siitä, miten ahtaasti tyttöjen ja poikien, miesten ja naisten roolit suomalaisessa yhteiskunnassa ja koulutuksessa määritellään.

Se, että sukupuolia on pääsääntöisesti kaksi, on totta. Koko yhteiskunta tuntuu vetävän tästä sen johtopäätöksen, että jalkojen välissä oleva varustus määrää senkin, mitä tämä ihminen osaa tehdä, mistä hän on kiinnostunut ja mistä ei.

Jokainen lapsi tulee jo ensimmäisinä kouluvuosinaan T-risteykseen, josta johtaa eteenpäin vain yksisuuntainen, kapea tie. Poikien polku on tummanharmaa ja sitä reunustavat mekaaniset laitteet, numerot ja tunteet peittävä äijäkulttuuri. Tyttöjen pinkki polku on kuorrutettu kimalteella ja ihmissuhteilla.

Tämä alkaa jo vauvoista. Katsokaa vain, millaisia vaatteita, leluja ja varusteita pikkulapsille tarjotaan 2020-luvulla. Ei ole ainakaan paremmaksi muuttunut 1990-luvun lopusta, jolloin kirjoitin, miten kenkäkaupan myyjä häkeltyi sanattomaksi siitä, että punakirjavaan haalariin pukeutunut lapsiasiakas olikin poika, joka halusi punaiset talvikengät.

Vanhan feministin elimistöön tuli taas adrenaliinipurkaus, kun Varkauden kaupunki otti kantaa tärkeään asiaan eli siihen, millaisia ammatillisia koulutuslinjoja Sakky paikkakunnalla tarjoaa.

Tyttöjen pinkki polku on kuorrutettu kimalteella ja ihmissuhteilla.

Tytöt menevät muualle, kun Varkaudessa ei voi opiskella hius- ja kauneusalaa tai keittiöhommia. Lähihoitajalinja on, ja sitähän tytöille usein tarjotaan.

En kiistä sitä, että näinhän se menee: peruskoulunsa päättävät nuoret hakeutuvat niille perinteisille aloille, joille on ennenkin haettu. Sen kiistän, että kyseessä olisi jokin luonnonlaki, jolle ei voi mitään.

Ei se tietenkään ole vain varkautelainen ongelma, vaikka tällaisessa teknologia-, insinööri- ja hitsarikaupungissa ilmiö korostuukin. Suomen työmarkkinat ovat Euroopan Unionissa jakautuneet kaikkein selvimmin sukupuolen mukaan: missään muualla ei ole ukkoin töiden ja akkain töiden välissä yhtä korkeaa muuria.

Kuka tietää noin 15-vuotiaana, millaisessa työssä olisi hyvä? Siinä iässä on itsestään muutenkin epävarma ja tekee niin kuin kaverit, kaverien kaverit ja vanhemmat ja isovanhemmat. Sekä valitsee sitä mikä on tarjolla.

Ikävintä on se, että tytöille ja pojille tarjolla oleva malli on niin uskomattoman ahdas ja tiukka. Useissa tutkimuksissa on todettu, että koulutiensä alussa suomalaislapset suhtautuvat omiin kykyihinsä tasaisen myönteisesti. Muutaman vuoden jälkeen tytöt ovat alkaneet uskoa, etteivät he osaa matematiikkaa, vaikka menestyisivät siinä hyvin.

Ja ne miehet, jotka päätyvät esimerkiksi ihmisläheiselle hoitoalalle, ovat usein jo aikuisia ihmisiä, alanvaihtajia ja jonkin muun koulutuksen hankkineita. Hyvä niin, mutta miten peruskoululaisen saisi uskomaan, etteivät hänen kykynsä riipu siitä, missä asennossa käy virtsaamassa?

Kommentoi