Työttömiä laiskaksi haukkuva voisi kokeilla kuukauden ajan puhelinmyyntiä provisiopalkalla

Sirpa Ylönen

Sirpa Ylönen

Horisontti

Laiska, luuseri, arvoton. Näin osa suomalaisista Twitter-käyttäjiästä kuvailee työttömiä. Huhtikuun alussa uutisoitiin tutkimuksesta, joka selvitti suhtautumista työttömyyteen. Tulos oli surullinen ja ahdistava. 41 prosenttia Twitterissä työttömyydestä kirjoittavista piti työttömyyttä ihmisen omana vikana ja työttömiä jollain tavalla huonompina ihmisinä.

Samanlaiseen kielenkäyttöön törmää myös muilla sosiaalisen median sivuilla. Aina, kun keskustellaan sosiaaliturvasta heikompiosaisille, osa keskustelijoista käyttää tilaisuutta hyväkseen moittiakseen kaikki, jotka elävät ”yhteiskunnan varoilla” tekemättä mitään hyödyllistä.

Pari vuotta sitten julkaistiin Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan tutkimus Suomen rikkaimman promillen ajatuksista. Moni rikkaista näki, että työttömät ovat laiskoja vetelehtijöitä, jotka eivät viitsi lähteä töihin, koska sosiaaliturvalla pärjää paremmin.

Kun puhutaan yhteiskunnan jakaantumisesta, mieleen nousee kuvia amerikkalaisista punaniskoista, jotka kannattavat Trumpia. Tai äärioikeistoa kannattavista suomalaisista, jotka haukkuvat maahanmuuttajia.

Yhdenlainen ääripää ovat myös ne hyvin toimeentulevat, usein ihan fiksut ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista myötätuntoa huono-osaisempia, eikä varsinkaan työttömiä kohtaan. He ovat ihmisiä, jotka kokevat yksin pyörittävänsä tätä yhteiskuntaa, ja jotka pitävät vääryytenä sitä, että heidän verorahojaan käytetään arvottomien laiskojen luusereiden elättämiseen.

Enpä haluaisi olla se mummo, jota pakkotyöhön määrätty työtön ulkoiluttaa.

Molempia edellä mainittuja ryhmiä yhdistää se, että heiltä puuttuu myötätunto. He eivät osaa asettua toisenlaisessa elämäntilanteessa elävien ihmisten asemaan. Se on sekä surullista että pelottavaa.

Valtaosa työttömistä haluaa töihin ja on valmis ottamaan vastaan minkä tahansa työn, jossa on mitään järkeä, ja jolla elää.

Jokaisen, joka valittaa, että työttömät eivät ota töitä vastaan, lähetän mielelläni kokeilemaan muutamaksi kuukaudeksi provisiopalkkaista puhelinmyyntiä tai ajelemaan autolla pitkin maakuntia myymässä jotain joutavaa hilavitkutinta vastentahtoisille asiakkaille. Provisiopalkalla tietysti tämäkin.

Näitä töitä on tarjolla jatkuvasti. Ongelma on, että niissä tahtoo lähteä järki, eikä niillä elä.

Ja nämä iänikuiset ehdotukset, että työttömät joutavat korvaustensa vastineeksi raivaamaan risukoita tai ulkoiluttamaan mummoja. Menisittekö itse? Enpä haluaisi olla se mummo, jota pakkotyöhön määrätty työtön ulkoiluttaa.

Tai että avustuksen maksaja voisi määrittää, että työtön syö vain maksalaatikkoa ja porkkanoita, koska ne ovat edullista ja terveellistä ruokaa. Olutta ei korvauksella tietenkään saa ostaa, toteaa varakas veronmaksaja konjakkilasinsa takaa.

On totta, että on järkeviä, oikeita töitä, joihin ei tahdota löytää työntekijöitä. Sille asialle pitää tehdä jotain, mutta sitä ei yksittäinen työtön noin vain ratkaise. Avuksi tarvitaan ainakin koulutusta ja keinoja houkutella osaavia ihmisiä sinne, missä töitä on.

Se, että me haukumme toisiamme, ei tätä pulmaa ratkaise. Eikä se, että jaamme toisemme heihin ja meihin.

Kommentoi